The Brain omaa jonkinlaisen kulttistatuksen. Sikäli tämä herättää mielenkiinnon, mutta toisaalta esimerkiksi IMDB:n keskiarvo on jotakuinkin neljässä. Tietysti tuon paikan arvosanoilla ei kovin suurta painoarvoa ole, mutta kyllä ne yleensä suuntaa antavia ovat. The Brainin kohdalla koetin kuitenkin välttää tuon arvosanan liiallista pohtimista, ja katsoa elokuvan ikään kuin puhtaalta pöydältä. Tavallaan tuo lähestymistapa toimi hyvin, sillä The Brain olikin aidosti kulttimaineensa ansainnut kauhuelokuva.
Alussa katsoja totutetaan ajatukseen, että pääosassa on nuori nainen ja ehkä myös tämän äiti. Ei kuitenkaan mene kauan, kun tyttö kokee painajaisen omassa huoneessaan. Seinistä tulee lonkeroita, pehmolelut vuotavat verta ja lopulta pökäleen näköinen aivo-otus ilmestyy ruutuun tappaen katsojan naruun. Intron jälkeen päästään kiinni juoneen, jossa mielipuolinen tv-show’n pitäjä (aina loistava David Gale) manipuloi ihmisiä omien tarpeidensa mukaan. Ohjelmaisännällä ei todellakaan ole puhtaat jauhot pussissa, ja tämän saa huomata hänen luokseen passitettu koulukiusaaja. Kaiken takana ovat suuret aivot, jotka kanavoivat ihmisiä ajattelemaan eritavalla, huonolla tavalla.
Jos Brian Yuzna ja David Cronenberg olisivat saaneet äpärälapsen, se olisi ollut The Brain. Nimittäin tässä elokuvassa yhdistyy molempien ohjaajien käsitys elokuvan tekemisestä. Eksploitatiivinen puoli edustaa melko pudasta Yuznaa, kun taas yhteiskuntakritiikki yhdistettynä kauhuun on selkeää Cronenbergiä. Niin uskomattomalta kuin se saattaa kuulostaa, toimii The Brain aika hyvin ilman sen kalkkuna-arvoa. Toki efektit ovat täyttä b-luokkaa, mutta niiden alle on piilotettu varsin tehokas kannanotto.
Yhteiskuntakriittisyys tulee parhaiten esille tv-ohjelman korruptoituneessa ulkomuodossa. Kaikki jotka katsovat telkkaria, joutuvat manipulaation kohteeksi. Tämä kuvastaa hyvin nyky-yhteiskunnan televisio-orjuutta. Myös erilaisten uskonlahkojen olemassa oloon otetaan kantaa. Skientologialle apinoiva tarina on mitä ilmeisin vittuilu kaikille tällaisille ”nykyuskonnoille”. Manipulaatio sekä uskonnot ovat kulkeneet käsi kädessä vuosisatoja. Ihmistä on aina peloteltu kuoleman jälkeisellä elämällä ja aina on löytynyt joku vakuuttava pelottelija. Tämän päivän vinkkelistä katsottuna The Brain on ehkä hitusen aikaansa edellä. Vaikka totesinkin, että uskonnoilla on tuhansien vuosien perinteet, niin harvemmin sen kritisointia on piilotettu kalkkunan sisälle näin oivallisesti.
Näyttelemisestä on vaikea keksiä mitään järjellistä sanottavaa. Kaikki elokuvan tähdet ovat b-leffojen kuluttamia näyttelijöitä. The Brain nyt toki on sellainen elokuva, jonka näyttelemiseltä on turha odottaa liikoja. Kuitenkin on ilo huomata, kuinka hyvin David Gale jälleen vetää sekopää roolinsa. Galen esittämä tv-persoona on ehdottomasti elokuvan paras hahmo, jos nyt sitä aivo-otusta ei lasketa mukaan. Muut näyttelijät jäävät hitusen Galen varjoon, mutta kuten sanottua , se ei haittaa. Eihän tässä ole kyse mistään oscar-tason näyttelemisestä.
Palatakseni takaisin elokuvan päähahmoon, eli jättiaivoon, joka on toteutettu kornilla tavalla hyvin. Aivo-otus näyttää ja kuulostaa hassulta. Sen uhkaavaa sekoilua on hauska katsella. Valitettavasti samalla vain unohtaa sen, ettei tämän sisimmässään tulisi olla b-elokuva. Tässä onkin The Brainin suurin ongelma. Se ei aivan tiedosta mitä se on. Onko tämä sitten yhteiskunnallinen satiiri, vai täysin campiksi tehty pökäle. Lopputuloksena tulin siihen päätökseen, että tämä on mestaripökäle. Tällä tarkoitan tietysti, elokuvaa joka on pökälemäinen, mutta sisältää silti jotain ajatusta.
