Tämän elokuvan parissa todella viihtyy ja tuntee jotain erilaista.

16.8.2007 20:45

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:となりのトトロ
Valmistusvuosi:1988
Pituus:86 min

Hayao Miyazakin Tonari no Totoro on muodostunut varsinaiseksi anime-elokuvien kulmakiveksi. Eikä tätä käy laisinkaan ihmetteleminen.

Satsuki ja Mei ovat pieniä tyttöjä, joiden äiti on sairaalassa. He muuttavat isänsä kanssa maaseudulle uuteen taloon. Talossa on kuitenkin jotain mystistä ja pienet ja kummalliset otukset juoksentelevat pihapiirissä. Taloa ympäröi metsä, jonka asukit ovat vähintäänkin mielenkiintoisia.

Hayao Miyazakin animet ja yleensäkin Studio Ghiblin tuotokset käsittelevät monesti ihmisen suhdetta luontoon ja päinvastoin. Lähestymistapa tässäkin leffassa on todella maanläheinen ja ehkä jopa naiivi, mitä on kyllä ilmiselvästi tavoiteltukin ja hyvä niin.

Tonari no Totoro on täysin ansainnut statuksensa animeleffojen keskuudessa. Teos on lähes 20 vuotta vanha, mutta työn laatu on moitteetonta. Miyazaki on onnistunut luomaan todella mielikuvituksellisen maailman, jota seuraa kyynel silmäkulmassa, hymy suupielissä ja kaiho sydämessä.

Tämän elokuvan parissa todella viihtyy ja tuntee jotain erilaista. Täysin väkivallatonta viihdettä niin aikuisille kuin lapsille.

Mistä tiedät, että seuraava hiuksiisi tarttuva tuulenvire ei ole vain ohi viilettävä näkymätön “kissabussi”?

nimimerkki: Puunenä

Arvosteltu: 16.08.2007

Lisää luettavaa