Keisarikunnan tapahtumat sijoittuvat 1950 -luvun Kotkaan. Kuvaus on tyylikästä ja musiikki mukaansatempaavan hyvää. Näistä aineksista elokuva periaatteessa koostuu.
Juoni on kevyen yksinkertainen: joukko muusikkokavereita ostaa Fennia-ravintolan ja alkaa pyörittää sitä vaihtelevalla menestyksellä. Näyttelijät ovat tämän hetken suomalaisia ykkösnimiä, kuten syntisen komea Mikko Leppilampi (Rumpali-Rempo) sekä Mikko Nousiainen (Olli). Sivuosissa heiluu hauskoja hahmoja, kuten ärrävikainen nyrkkeilijä-portsari Heiskanen (Petteri Summanen) sekä “valkoinen neekeri” Kinkku (mainio Tuomas Uusitalo). Pienessä osassa esiintyy myös musiikkipiireistä tutumpi Olavi Uusivirta (Eki).
Keisarikunta on ennen kaikkea musiikkielokuva. Musiikki on sekä vauhdikasta että kaihoisaa. Blues Brothersit ovat selkeästi olleet ohjaaja Pekka Mandartilla mielessä leffaa tehdessä. Kuulemma näyttelijäkaarti myös soitti ja lauloi osuutensa itse, kunnioitettava teko sinänsä.
Harmi kyllä Keisarikunnan elokuvallinen anti on aika löyhää. Tapahtumat ovat irrallisia ja kevyitä, henkilöhahmot jäävät kovin ohuiksi eikä monia kiinnostavia tapahtumia edes näytetä (kuten Heiskasen viimeistä nyrkkeilymatsia). Rempon ja Ailan (Maria Ylipää) romanssikin jää torsoksi. Leppilampi näyttelee hyvin ja vahvasti, Summanen naurattaa parissa kohdassa, mutta elokuvan heppoisuus jää lopulta harmittamaan aika lailla.
nimimerkki: Annukka
