Yasujiro Ozun Tokyo Story, tunnetaan myös nimellä Ensimmäinen matka. Nyt on paha. Kyseinen leffa on lähes aina parhaat elokuvat -listoilla mukana ja British Film Instituten mukaan se on jopa kaikkein paras. En voi olla tuntematta jonkinlaisia ennakkoluuloja 50-luvun mustavalkoista japanilaisleffaa kohtaa, mutta päätin antaa kuitenkin mahdollisuuden. Ja onneksi annoin.
Elokuvan juoni ei vaikuta mitenkään kovin kiinnostavalta: vanha japanilaispariskunta päättää lähteä katsomaan lapsiaan Tokioon. Vaikka vanhukset ovat innoissaan matkasta, pian he kuitenkin huomaavat, ettei heidän lapsillaan ole juuri aikaa tai kiinnostusta olla heidän kanssaan. Matka ei siis mene oikein putkeen, ja päähenkilöt saavat seuraa lähinnä leskeksi jääneltä miniältään Norikolta.
Niinkin tylsältä kuin juoni kuulostaa, kumma kyllä se ei ole tylsä. Tapahtumien etenemistä vain jostain syystä on mielenkiintoista seurata, ja vaikka kerronta ja kuvaustyyli on hidasta ja jotenkin staattista, se ei silti pitkästytä. Tarinassa ei tapahdu mitään erityisen shokeeraavaa tai dramaattista, mutta silti se on arkipäiväisyydessään ja uskottavuudessaan hyvin koskettava. Vaikkapa nyt kohtaus, jossa isoäiti yrittää leikkiä lapsenlapsensa kanssa, mutta ei onnistu saamaan tähän minkäänlaista kontaktia.
Elokuva jättää paljon asioita katsojan pääteltäväksi. Esimerkiksi kukaan henkilöistä ei missään vaiheessa sano suoraan, että Tokion-matka olisi epäonnistunut, mutta silti katsoja voi päätellä että niin on. Myös tarinoiden henkilöiden käyttätymistä on jännä analysoida, vaikka kenellekään ei mitään erityisen räjähtävää persoonallisuutta olekaan: esimerkiksi jokainen päähenkilöiden lapsista tuntuu jostain syystä suhtautuvan hieman eri tavalla vanhempiinsa, itse asiassa nuorimmat lämpimimmin ja vanhimmat etäisimmin. Ylipäätään “Ensimmäinen matka” taitaa olla sellainen leffa, jonka juonesta tai henkilöistä ei voi saada kaikkea irti yhdellä katselukerralla.
Kiinnostavaa ja koskettavaa kerrontaa ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja siis. Silti elokuvassa on joitain miinuspuoliakin, enkä voi sille ihan täysiä pisteitä antaa. Ensinnäkin elokuva on auttamattomasti vähän liian hidas; sitä olisi helppo vähän nopeuttaa ja lyhentää. Toisekseen jotkut henkilöt näyttelevät hiukan omituisesti, esimerkiksi miespäähenkilö Tomia esittävällä Chishu Ryulla tuntuu olevan vain yksi ilme. Onkohan tässä joku kulttuuriero? Voidaan myös pohtia, onko elokuvan sanoma ehkä hieman vanhoillasen moralisoiva: kunnioittakaa vanhempia, voi voi nykynuorisoa, ennen oli kaikki paremmin, lässyn lässyn. Elokuvan sanoma on kuitenkin sen verran hienovarainen, että tämä ei mikään iso miinus ole.
“Ensimmäinen matka” kannattaa ehdottomasti katsoa, mielellään toisenkin kerran. Katsomista ei kuitenkaan kannata yrittää yhtään väsyneenä, sillä leffaan kannattaa keskittyä ja se voi olla hiukan unettava, koska on niin hidas. Tai sanotaanko rauhallinen.
