Keski-ikäinen, kuiva ranskalaispariskunta löytää ulko-oveltaan videokasetteja, joissa on kuvaa heidän asuntonsa ulkopuolelta. Pikkuhiljaa kasettien ja niiden mukana tulevien piirrosten sisältö kehittyy ja alkaa vihjailemaan aviomiehelle tämän menneisyydestä. Siinäpä mielenkiintoinen lähtökohta elokuvalle, jota on sanottu draamatrilleriksi. Valitettavasti jännittävyyttä ei leffasta löydy, joten kyse on puhtaasti draamasta.
Elokuvan esitystapa on todella verkkainen. En yllättyisi vaikka leikkaajan kerrottaisiin käyneen huussissa muutamien kohtausten pyöriessä editissä itsekseen. Alkuhetkillä lähes kolmeminuuttisen kuvan paljastuminen videonauhalta katsotuksi tuotti positiivisen yllättyneisyyden tunteen, mutta pidemmän päälle tyyli käy tylsäksi. Lyhyemmätkin kuvat olisivat riittäneet kyllä täysin. Myös turhaa tai sitten täysin avautumattomaksi jäävää materiaalia on mukana lopputuotoksessa.
Kyse on siis draamasta, joka tuntuu loppujen lopuksi kertovan rasismista, avio-ongelmista, varhaisteinin ongelmista, Ranskan politiikasta ja historiasta sekä, kuten dvd:n takakansi lupaa, ihmisen menneisyyden kummittelusta. Anteeksi, jos jokin aihe unohtui. Jokainen niistä jätetään kuitenkin täysin kesken, avoimeksi. Elokuva tunnu kertovan lopulta mitään tarinaa. Jos tämä elokuva olisi kirjoitettu englanniksi, ohjattu jenkin toimesta, leikattu yhtä hidastempoiseksi ja jätetty yhtä auki, ei sitä koskaan olisi lähetetty edes teattereihin. Englanninkielisenä tv-leffana tämä olisi haukuttu lyttyyn joka suunnalla.
Elokuvassa on toki omat hyvätkin hetkensä, enkä tarkoita nyt “sitä shokkikohtausta”, vaan pieniä yllättäviä jujuja tarinassa, jotka saivat katsomaan elokuvan siihen raskaasti pettävään loppuun saakka. Niihin kaikkiin jujuihin liittyy perheen äiti, Anne (Binoche). Harmi vain että hänenkin tarinansa jää lopulta täysin kesken. Onko se sitten sitä nerokasta taidetta, jota ei tavallinen rivimies ymmärrä vai kirjoittaja/ohjaajan Michael Haneken kädettömyyttä? Vaikka kuinka hämärää loppukohtausta miettii elokuvasta annettujen analyysien jälkeenkin, niin tapahtumille ei löydy selkeää ja uskottavaa selitystä.
nimimerkki: Dreamer