Teknologia aina karkaa ihmisten käsistä ja alkaa murjomaan tätä höttöistä lihaa uuteen muotoon. Tietokonejärjestelmät ovat erityisen helposti riehaantuvia. Hissi on tekninen laite jonka hyvin lattea merkitys on nostaa asioita ylös. Itse asiassa sellaisella ei luulisi olevan kovinkaan paljoa kykyä tappaa ihmisiä. Tai niin luulisi, mutta Dick Maas (Hollannista) on eri mieltä ja lopputulos on suorastaan mallikappale 80-luvun mielikuvituksellisen lähtökohdan veriläträyksestä.
Arkkitehtuurin elementti saa siis klassisen Universal-Frankenstein-herätyksen ja luonnollisesti tajuttuaan olemassaolonsa tekee kaikkensa sen lopettamiseen. Tai niin ainakin sen voi tulkita. Kuka riemuidiootti päätti laittaa huonosti (ei) testatut biomikropiirit suojaamattomiin oloihin? Tietysti leffaa ei voi tapahtua jos joku näissä leffoissa ajattelisi järjellä. Joka tapauksessa hissimekaanikko Felix Adelaar (Huub Stapel) alkaa epäillä mätää ruumiiden alkaessa ilmaantua. Soppaan liittyy myös juorulehdistön Mieke de Beer (Willeke van Ammelrooy).
Lähtökohta on hoopo ja mukana on jopa tarpeetonta venytystä ja puolentoista tunnin leffassa sen huomaa äkkiä, mutta Dick Maasin työssä on myös hienoja hetkiä, mutta ne eivät ole käsikirjoituksessa. Ohjaajan penkillä Maas luo muutamia herkullisen hyytäviä kohtauksia ja kuvia jotka ovat alagenren yläpuolella eivätkä pelkästään hieman vaan runsaasti. Pieni budjetti ei näy kovinkaan pahasti, sillä Maas ilmiselvästi osaa työnsä.
Näyttelijäntyö tässä elokuvassa on alagenrensä tasoa, eli kelvollista. Huub Stapel on leffan jääräpäinen sankari joka luonnollisesti jatkaa tutkintaansa päälle kaatuvista esteistä huolimatta. Willeke van Ammelrooy uteliaana reportterina on yhtä toimiva. Muut roolit toimivat, mutta eivät tee vahvaa vaikutusta.
Lähtökohta on hoopo ja yuropistisen kieli poskella tehty, mutta mukana on myös aitoa jännitystä ja epätietoisuutta ja muutamia todella hienoja kohtauksia joiden erikoistehottomuudet eivät murra illuusiota kokonaan. Mukava pienen budjetin kauhustelu Yuropista.
