Mystinen punainen planeetta nimeltä Mars on aina kiehtonut ihmisiä, onhan se planeetoista eniten Maan kaltainen ja etäisyydeltään ihmiskunnan saavutettavissa. Matka Marsiin oli vuonna 2000 kahden elokuvan aiheena ja Red Planet on niistä se selvästi huonompi.
Red Planetissa ihmiskunta on pilannut maapallon olosuhteet ja siten pakotettu hakemaan mahdollisuuksia reviirinsä laajentamiselle. Marsiin on vuosien ajan lähetetty levää, jonka tarkoituksena on muodostaa happea punaisen planeetan ilmakehään. Alku näyttää hyvältä, mutta hapen lisääntyminen pysähtyy yllättäen. Ensimmäinen miehitetty avaruuslento kohti Marsia lähtee selvittämään happikadon syytä.
Elokuvan nähtyäni en voinut kuin ihmetellä, kuinka “Scifi” -elokuvassa voi olla näin surkean köykäinen käsikirjoitus. Red Planetin juoni on niin heppoinen, ettei näistä aineksista olisi luullut kenenkään lähtevän tekemään täyspitkää elokuvaa. Happikadon syynkin selviäminen (mikä oli koko matkan tarkoitus) on leffassa lopulta lähinnä hätäinen sivujuonne. Ainoana “ideana” elokuvassa on siten seurata hämmästyttävän kevyesti uhkaavaan kuolemaan suhtautuvien matkalaisten ponnisteluja takaisin kotimatkalle selviämiseksi.
Red Planet on visuaalisesti laadukas elokuva eikä siinä ole mitään erityisen ärsyttäviä elementtejä. Tarina ei vain yksinkertaisesti herätä mitään mielenkiintoa sen paremmin kuin paperiset henkilöhahmotkaan. Fiilis elokuvan katsomisen jälkeen on harvinaisen neutraali, leffa kun ei herätä katsojassa minkäänlaisia tuntemuksia. Olo on kuin syntymäpäiväsankarilla, jolle järjestetään juhlat, mutta kakkua ja lahjoja ei näy eikä kuulu koko illan aikana.
Jos elokuvallinen matka Marsiin kiinnostaa sinua niin passaa ehdottomasti tämä valju tekele ja katso sen sijaan Brian De Palman aliarvostettu Mission to Mars.
