Sitähän tuli ihan vaarivainaata ikävä, kun katseli kuinka Timanttivaari-leffassa kolmen sukupolven miehet rundaaavat omaa roadtrippiaan. Ja perinteiseen vaari-isä-poika –akselin retkeen kuuluvat toki huoraostokset sekä pellon puolella kaahailu…
Vaikka Agenskyn miesten sukukokous ei ole sieltä normaalimmasta päästä, on meno aluksi sangen puuduttavaa. Tarina epäonnistuneista isäsuhteista käynnistyy turhan hitaasti ja vasta Jenny McCarthyn tähdittämässä porttolassa tunteet alkavat nousta pintaan.
Timanttivaari on ennen kaikkea 83-vuotiaan Kirk ”Michaelin isäpappa” Douglasin soolosuoritus. Iästään huolimatta äijä pyörittelee nuorempia ukkoja eli Dan Aykroydia ja Corbin Allredia kuin pässejä narussa. Ja suvun vanhinhan se sinne naisten pariin ensimmäisenä on syöksymässä (tosin lauseen eri tulkinnalla vastaus voi olla myös Allredin esittämä pojanpoika, mutta ei siitä sen enempää). Eikä rakkaan vaimon muistoa unohdeta missään vaiheessa, entisen nyrkkeilymestarin kaihossa on jotain kaunista fiilistä.
Jos ei asia vielä ole tullut ilmi, niin leffassa siis vaari Harry, eronnut kirjailijaisä Lance sekä vielä alaikäinen poika Michael painuvat baanalle. He lähtevät etsimään Harryn haikailemaa 13 timanttia, jotka voisivat pelastaa vaarin vanhainkotituomiolta. Siinä sivussa jokainen toivoo setvivänsä omat rikkonaiset ihmissuhteensa ehjiksi.
Vuoden 1999 suuren huippuleffatulvan vuoksi, ei ole ihmekään, että Timanttivaari on jäänyt unholaan. Ei siinä silti mitään suurempaa vikaa ole. Ihan perusleffa muutamalla huumorikohtauksella ja Kirk Douglasin upealla roolisuorituksella. Eikä Musateeveegimma Jenny McCarthykaan ole lainkaan huono… koristeena. Kolme pojoa hyvän mielen jättävälle kerronnalle ja etenkin sille kasvojumppavitsille. That’s it.
