Tarina on aika kiinnostava, vaikka ei muu elokuva olekaan.

19.2.2016 18:37

Arvioitu elokuva

Kekkonen Tulee! on kaikille ei-hauskojen (jokainen päättäköön itse) mustien suomalaisten puskakomedioiden ystäville, jotka pitää stereotyyppisistä hahmoista ja perus suomikomediasta.
Ja kyllä, en pitänyt elokuvasta.

Tarina on aika kiinnostava, vaikka ei muu elokuva olekaan. Pienessä Lappilaisessa Tuppukylässä kiertää mahdoton huhu. Itse Kekkonen on tulossa kylään! Se saakin koko kylän aivan sekaisin, kertojaa Sylviä lukuunottamatta. Luojan kiitos. Muuten en kestäisi ollenkaan. Pähkähulluun kylään mahtuu monensorttista ihmehiihtäjää. On laihduttavaa baarinpitäjää, uskollista riipullaroikkujaa, listoja latelevia kirjastonhoitajaa ja räjäyttelevää terveydenhoitajaa. Henkilöt ovat ristiriitainen asia elokuvassa. Jotkut heistä ovat hauskoja ja tuovat paljon (mustaa) koomista helpotusta. Jotkin heistä ovat sen sijaan epämukavia, epämiellyttäviä ja täysin epähauskoja. Mutta nyt elokuvaan. Varoitus: Saatan olla agressiviinen. Enkä inhonnut niin paljon kuin voitte luulla.

Mielipiteeni elokuvasta on aika ristiriitainen. Sillä on hetkensä. Mutta huomatkaa: Irrallisissa, muutamissa kohdissa. Elokuva tosiaan on irrallinen. Käsikirjoitus harhailee minne milloinkin. Näyttelijät joko puhuvat liian hiljaa tai ylinäyttelevät ja huutavat. Kuvitelkaa soppa. Se maistuu silloin tällöin hyvältä, mutta välillä sinne menee muutama sattuma. Välillä tulee joitain irrallisia, ihan hyviä osia, mitkä on omituisia ja turhia verrattuna muuhun soppaan. Kyllä, vertasin juuri elokuvaa soppaan. Mutta tosiaan, käsikirjoitus on aika irrallinen ja tylsä monessa kohdassa, enkä tajunnut tarinaa paljon. Omituista, minulla piti olla superpitkän pituinen lista tämän elokuvan virheistä, mutta unohdin ne. No, kuulitte jo tarpeeksi.

Loppujen lopuksi Kekkonen Tulee! on irrallinen, hajanainen, löysä ja laiskasti käsikirjoitettu tarina.

Arvosteltu: 19.02.2016

Lisää luettavaa