Tulipas tehtyä paluu oman leffaharrastukseni alkuhämäriin 1980-luvun puoliväliin. Paluu siinä mielessä, että tuli hommattua ja katsottua Chuck Norrisin tähdittämä Silmä silmästä. Pikkunassikalle parikymmentä vuotta sitten Norrisin, Stallonen ja kumppaneiden toimintapätkät olivat melkein parasta mitä leffamaailma saattoi tarjota.
Silmä silmästä lähtee käyntiin, kun San Franciscon poliisin etsivä Sean Kane (Chuck Norris) joutuu työparinsa kanssa väijytykseen ja kaveri tapetaan. Tapahtumien johdosta Kane joutuu napit vastakkain pomonsa Stevensin (Richard Roundtree) kanssa ja jättää suosiolla etsivän hommat. Kanella on yksi tavoite: etsiä työparinsa murhaaja keinolla millä hyvänsä! Myös reportterituttu murhataan ja murhilla vaikuttaisi olevan joku yhteys. Ristiretkelleen Kane saa apua martial arts-opettajaltaan James Chanilta (Mako) ja toimittaja Heather Sullivanilta (Maggia Cooper).
Tarina on aikansa toimintajännäreille niin tyypillinen kuin olla voi, perinteisine kostoteemoineen kaikkineen. Väkinäinen pieni romanssintynkäkin on sotkettu samaan soppaan. Leffan kerronta on aivan kamalan jähmeää. Jotkut kohtauksista kestävät aivan liian kauan, eivätkä vie köykäistä tarinaa yhtään eteenpäin. Ns. teemabiisi alkaa rassata jo puolen tunnin kohdalla, koska sama raita pienine variaatioineen huutaa lähes koko ajan taustalla! Näyttelyosasto on kokonaisuudessaan aivan hirveää amatööritasoa! Eihän Norris ole ikinä mikään luonnenäyttelijä ollut, mutta mielestäni miehen pökkelöinti on tässä aivan omaa luokkaansa. Sivuosien nimekkäämmät äijätkään eivät pääse esittämään parastaan.
Norris pääsee leffoilleen tyypillisesti pätkimään aikamoisen määrän porukkaan, ja kyllähän Chuckillakin jalka nousee. Ulkoelokuvallisista ansioista miehelle pitää kumartaa aina jo sen takia, että Norris taitaa olla lajissaan ainoita, ellei jopa ainoa, joka on voittanut maailmanmestaruuden seitsemänä (1968-1974) vuonna peräkkäin poistuen voittamattomana kehistä. Mies on siis elävä karatelegenda!
Toimintakohtauksista osa toimii ihan mallikkaasti, suurimmaksi osaksi sen takia, että tuohon aikaan ei tätä “konekiväärileikkausta” vielä nykytyyliin käytetty. Tappelukohtauksistakin saa siten kunnolla selvää, kun yhtä potkua ei ole leikattu lukuisiin sekunnin osien mittaisiin pikkupätkiin. Suurin osa näistä kohtauksista on kyllä teennäisen oloisesti rakennettuja, mutta jos ei sen anna häiritä, niin kyllähän Norrisin mättöä katsoo.
Täytyy rehellisyyden nimessä myöntää, että aika näköjään kultaa muistot. Olihan tämä suoraan sanottuna aikamoista tuubaa ja pahasti vanhentunutta sellaista. Muistoissa melkein parinkymmenen vuoden takaa tämä oli jotain aivan muuta! Sympatiapisteitä tulee kuitenkin Norrisille, koska äijän leffat olivat kuitenkin merkittävässä asemassa oman leffaharrastukseni alkutaipaleella. Leffalle pienet lisäpisteet myös siitä, että näyttelijäkaartista löytyy Richard “Shaft” Roundtree ja legenda Christopher Lee. Loppukaksintaisteluun on aikakautensa leffojen tapaan pitänyt saada joku iso körmy ja tällä kertaa häntä esittää Professor Toru Tanaka (tuttu mm. Arskan leffasta Juokse tai kuole). Omat plussansa ansaitsee San Franciscon upea miljöö legendaarisine siltoineen! Itse leffa ei hirveästi plussaa ansaitse.
Pari vuotta tämän jälkeen Norris teki jälleen Steve Carverin ohjauksessa Yksinäinen susi McQuaden, joka on yksi hänen parhaista leffoistaan. Silmä silmästä kuuluu elokuvallisilta ansioiltaan Norrisin heikompaan osastoon.
Silmä silmästä on tyypillistä Norris-pätkintää 80-luvulta! Pienenä triviana voisi heittää, että tämä taitaa olla Norrisin viimeisin “siloposkirooli”. Mies näyttää kieltämättä hivenen oudolta ilman partaa tai viiksiä.
nimimerkki: J.O.
