Howard Hawks oli yksi parhaista aikakautensa ohjaajista. Humphrey Bogart taas on mielestäni ehkä kaikkien aikojen paras miesnäyttelijä (yhdessä Jack Nicholsonin kera). Kaksi suurta kohtaavat tässä film noir -klassikossa. Bogart on Philip Marlowe, kyyninen ja sanavalmis yksityisetsivä – siis se hahmo josta hänet “Casablancan” ohella parhaiten muistetaan (yksityisetsivän nimi tosin vaihteli elokuvasta toiseen…). Seniili ja vanhuutensa vuoksi erilaisia sairauksia poteva kenraali Sternwood (Charles Waldron) palkkaa hänet tutkimaan vähäpätöiseltä vaikuttavaa kiristysjuttua. Vaikka alkuperäinen kiristystapaus tuntuukin selviävän helposti, Marlowe ajautuu jutun myötä yhä syvemmälle murhien, kiristyksen ja omaa etuaan tavoittelevien nilkkien vyyhteen.
Juoni on kieltämättä nerokas. Käsikirjoitus on sopivan monimutkainen, juonen moninaiset tason selviävät askel askeleelta ja vasta lopussa tarinan (lähes) kaikki langat sidotaan yhteen. Jotain kuitenkin mättää. Syvän unen tarina on loistelias, mutta ohjaaja Hawks ei onnistu kuljettamaan sitä ansaitsemallaan tavalla. Myöskin alussa tarinan kuljetus kärsii hienoisesta sekavuudesta, eikä katsoja pysy kunnolla kärryillä että kuka nyt kiristää ja ketä. Loppua kohden Syvä uni kuitenkin saa jostain uutta potkua ja jännittävä tarina huipentuu finaalissaan komeasti.
Näyttelijäkaarti on pirun hyvä. Bogart näyttelee vähäeleisesti mutta karismaattisesti ollen yksityisetsivän prototyyppi. Muutkin näyttelijät ovat hyviä mutta jäävät auttamatta Iso-B:n varjoon. Lauren Bacall kuitenkin ansaitsee tölväyksen jähmeästä alinäyttelystään. Elokuvan tyyliin näyttelijöiden suorituksen istuvat kuin nyrkki silmään. Tummasävyinen tarina tapahtuu synkässä kaupungissa, jossa sataa jatkuvasti. Bogartin esittämä hahmo on hyvin luotu: ulospäin vahva mies on sisimmässään kuitenkin epävarma ja itse itsensä eristämä. Marloween olisi hauska voida samaistua tosielämässä: kaikki naiset lankeavat välittömästi miehen käsivarsille. Kun pitäisi vakoilla epäiltyä, hän rupeaakin iskemään vastapäisen puodin tyttöjä. 😉
Yhteenvetona sanottakoon, että Syvä uni on hyvä elokuva, muttei kuitenkaan aivan maineensa veroinen. Hiukan epäonnistunutta alkua kompensoi kuitenkin komea loppu, ja onhan kyseessä huomattavasti keskimääräistä parempi elokuva. Ehkä odotukseni sitten vain olivat liian korkealla, muttei enempää tähtiä tällä kertaa. Suositeltava elokuva kuitenkin.
