Hämmy puraisee koulun luuseria ja aiheuttaa pojulle ominaisuuksia jotka muuttavat elämän. Paitsi että luuserin status alkaa muuttumaan sankariksi, niin myös pitkä pähkäily naapurin tytön kanssa saa uutta pontta. Samaan aikaan luuserin bestiksen isä on tutkimusbisnestensä kanssa ahdingossa ja rupeaa itse koekaniiniksi. Lopputuloksena ihmistestinukelle tulee ultimate-pahiksen ominaisuudet. Ja eikä aikaakaan kun luuserin sankaruus ja testiukon pahuus kisailevat nyrkkitalkoissa.
Tarinana Hämähäkkimies on niin arvattava kuin leffassa olla voi. Luuserista sankariksi –teemalle on kyhätty vain uudet raamit. Jos hommaa olisi kehitelty yhtä pitkälle kuin Batmanissä tai Dick Tracyssä, niin leffa uppoaisi myös teini-iän ohittaneille leffailijoille. Nyt sarjakuvien karikatyyrit ovat jääneet puolitiehen, kuten on jäänyt myös leffan visuaalisuus.
Näyttelijöistä on paha sanoa oikein mitään. Nuoriso-osaston Dunst ja Maguire vetävät touhua kuin teinikoululeffoissa. Vanhemman polven Dafoe ei ole Villin sydämen jälkeen vakuuttanut, eikä kurssi muutu vieläkään. Valonpilkahduksena sopassa on luuserin työpaikan pomo (lehden päätoimittaja) joka erottuu joukosta selkeänä luonteena.
Oletettavasti Hämähäkkimies poikii kakkososan, koska kassa kilahti kivasti leffan ansiosta. Eikä tarvitse olla Einstein että asian hoksaa leffan loppuvetistelystäkin. Toivon mukaan uskoa riittää viemään leffan tyyliä enemmän sarjisten maailmaan.
