Stanley Kubrickin Kellopeli Appelsiinia on kehuttu maasta taivaisiin ja kriitikot ovat antaneet yksi toisensa jälkeen täydet viisi tähteä. Minä en tähän yhdy. En tarkoita, että elokuva ei olisi hyvä. Se on hyvä, järkevä, psykologinen, kammottava, hyvin ohjattu, näytelty mutta paikoitellen äärettömän tylsä. En ikinä ole ollut Kubrick-fanaatikko – paitsi pidin ukon Hohdosta ja Full Metal Jacketista (huom! en ole tutustunut ukon kaikkiin tuotoksiin) – joten arvostelen elokuvan sen mukaan, mitä mieltä itse olen.
Elokuva pohdiskelee moraalisia asioita. Onko oikein viedä pois yksilön päätäntävalta – oma minuus? Pitäisi yhteiskunnan päättää mikä on oikein ja mikä väärin? Psykologiaa ja filosofiaa lukeville elokuva avautuu paremmin ja saa kiinni, mitä elokuva yrittää sanoa. Kellopeli Appelsiinissa on filosofiasta tuttuja dilemmoja ja psykologiasta tuttu klassinen ehdollistuminen.
Kellopeli Appelsiini on sekä järkevä että tylsä elokuva. Se tarjoaa liudan kysymyksiä ja mietiskelyä, sekä tylsiä hetkiä. Joten joudun antamaan elokuvalle vain kolme ja puoli tähteä. Ehkä tulevaisuudessa mieleni muuttuu…
