Alkuasukkaiden ja uudisraivaajien välisistä kähinöistä ollaan viime aikoina kuvattu enemmänkin elokuvia. Terence Malickin runollinen ja kaunis The New World ja Mel Gibsonin rankempi Apocalypto Maya-Intiaanien kohtalon hetkistä. Nyt on vuorossa Leatherfacen 2000-luvulle tuoneen Marcus Nispelin Pathfinder, jossa intiaanit ottavat yhteen viikinkien kanssa ja välillä pitäsi pitää heimokin kunnossa.
Eräältä rannalta löydetään shokissa oleva poika (Myöhemmin Urban), joka saa nimekseen Ghost. Ghost sopeutuu nopeasti uuteen heimoonsa ja alkaa totutella heidän elämäntapaansa kuunnellen heimon johtajan Pathfinderin (Means) opetuksia. Kun elämä on alkanut luistamaan, niin horisontista tulee uhka. Raakalaismainen viikinkijoukko Gunnarin (Brown) johtamana hyökkää heidän kyläänsä tehden selvää kaikesta eteen tulevasta. Ghost päättää ottaa pari teräasetta ja vastata takaisin Gunnarin joukoille.
Pathfinder on lopulta tuttua peruskauraa, ja niin moneen kertaa nähty tarina yhden miehen suojelemassa kotiaan. Aluksi Ghost ei oikein kiinnostu mistään, mutta yhtäkkiä sitä ollaankin henkeen ja vereen taistelemassa loppuun asti. Tarinahan perustuu alunperin Norjalaiseen Ofelas-nimiseen elokuvaan, jonka tarina on muutettu amerikkalaiseksi. Nispelillä on ohjaus vähän hakusessa, sillä välillä hommasta ei meinaa saada mitään selvää ja lopun kahakoissa kamera heiluu kuin vappuviuhka tuulella.
Kertakayttöisenä toimintamättönä Pathfinder ajaa asiansa hyvin. Intiaanien ja viikinkien kahakoissa jälki on kuitenkin sopivan rumaa ja päitä lentelee kuin Päättömässä ratsumiehessä. Tarinan hahmot ovat kovinkin yksipuoleisia. Pökkelöltä vaikuttava Karl Urban ei yhtä ilmettä enempää saa aikaiseksi sankarin roolissa. Ekasta Highlanderista muistettava Clancy Brown on hukattu täysin mitäänsanomattoman pahiksen karjuvan Gunnarin rooliin.
Kokonaisuutena Pathfinder tarjoaa vauhdin nälkäiselle pienoiset mättöfestarit, mutta sitäkin ohuemman tarinan rakentamisen. Kertakäyttö rymistely, jonka unohtaa melkein heti pätkän loputtua.
nimimerkki: andy
