Toista Maailmansotaa ja etenkin natsien hirmutekoja käsitteleviä elokuvia on paljon. Lukijan lähestymistapa on siitä harvinainen, ettei näitä kamalia asioita tai tapahtumia näytetä. Tämä ei tee elokuvasta kuitenkaan yhtään kevyempää. Stephen Daldry luottaa vahvaan draamaan ja näyttelijäntyöhön.
Michael Berg, 15-vuotias nuorimies, alkaa voida pahoin koulumatkalla ja pysähtyy porttikongiin oksentamaan. Tuntematon nainen siistii pojan ja auttaa hänet kotiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin tulirokosta selvittyään Michael haluaa käydä kiittämässä auttajaansa. Nainen on Hanna Schmitz, raitiovaunuvirkailija ja yli puolet Michaelia vanhempi, mutta parin välillä kipinöi ja heille syttyy suhde. Elokuvan alkupuolella saadaan seurata ehkä vähän liikaakin nuoren pojan ja vanhemman naisen seksiin perustuva suhdetta. Kohtaukset on tehty tyylikkäästi, mutta hieman vähempikin olisi riittänyt.
Suhde etenee täysin Hannan säännöillä, ja nuori Michael on todella ihastunut , vaikka ihmetteleekin miksei Hanna kerro itsestään mitään. Yhtenä päivänä nainen on poissa. Michael jää yksin pää pyörälle miettimään mikä meni vikaan ja mitä naiselle tapahtui.
Michaelin hahmo on saanut elokuvassa kahdet kasvot, nuorta poikaa esittää David Kross, ja aikuista miestä Ralph Fiennes. Ihmeellistä on se, että Fiennes jää nuorelle Krossille kakkoseksi. Tämä johtuu osittain hahmon muuttumisesta iän kuluessa. Nuori poika täynnä energiaa, ja vanhempi mies täynnä hiljaista ahdistusta ovat kaksi hyvin erilaista roolia.
Kate Winslet nähdään Hanna Schmitzin roolissa koko elokuvan ajan eikä hänelle tuota mitään ongelmaa kannatella roolia, ainoan noottikirjeen voisi lähettää maskeeraus-ryhmälle. Winslet on jo aiemmin todistanut, että kunhan vain käsikirjoitus on kunnossa, hän omaksuu roolin kuin roolin ja tekee niin taattua ja tasapainoista jälkeä, että monet voivat vain kadehtien katsoa sivusta.
Bruno Ganz loistaa pienessä mutta vakuuttavassa roolissa oikeustieteen professorina, joka laittaa ryhmänsä ajattelemaan suuria kysymyksiä liittyen Saksan synkkään lähimenneisyyteen.
Lukija ei ole mestariteos, mutta keskivertoa parempi kylläkin. Kiinnostus säilyy ja rakenne on paria poikkeusta lukuun ottamatta erittäin hyvä.
Syyllisyys ja moraali ovat Lukijan kantavia teemoja. Kuten myös anteeksianto, ja empatia. Natsien tekemät hirveydet vaikuttavat ihmisten elämään edelleen. Tarvitseeko antaa anteeksi voidakseen osoittaa empatiaa? Lukija ei anna valmiita vastauksia. Katsoja saa itse päättää, miten suhtautuu näkemäänsä ja kuulemaansa.
