Faust on vanha juttu. Oopperan kummitus on vanha juttu. Rock-musiikki on vanha juttu. Mitä tapahtuu kun nuo kolme em. vanhaa juttua jauhetaan hienoksi, sekoitetaan komedian kanssa ja tarjoillaan Brian De Palman ohjaamana. Lopputulos oli floppi ilmestyessään, mutta on sittemmin kasvanut kulttimaineeseen. Leffan nimi on [I]Phantom of the Paradise[/I].
Säveltäjä Winslow Leach (William Finley) on aika naiivi antaessaan Faust-sävellyksensä lieron musiikkituottaja Swanin (Paul Williams) haltuun. Penätessään asiaa Winslow saa selkäänsä ja joutuu vielä lavastetuksi huumekaupasta. Häkkiä tulee ja kaiken lisäksi hän on “vapaaehtoinen” ennaltaehkäisevään hammaslääketieteeseen. Pisteenä I:n päälle improvisoitu pakomatka päättyy Winslowin pään jäädessä levyprässin sisuksiin ja hänen kasvonsa ruhjoutuvat. Epämuotoinen kummitus on valmis ilmaantumaan näyttämölle ja Swan tarkoaa hyvää sopimusta minkä ansiosta Winslow’n musiikki tulee kauniin Phoenixin (Jessica Harper) laulamaksi. Juttu saa lisää väriä Philbinistä (George Memmoli) joka on Swanin kätyri ja Beef (Gerrit Graham) on kylläkin tarkoitettu esiintymään Phoenixin sijasta. Juonessa on siis juonittelua, tragediaa ja mieletön määrä nyökkäyksiä eri suuntiin.
William Finley nimiroolissa tekee kaksi erilaista suoritusta. Winslow Leach on hupaisan kömpelö nörtti jolla kuitenkin on hurja kiukku pillastuessaan. Kummituksena hän on fanaattinen ja vaarallinen hirviö joka ei epäröi toteuttaa uhkauksiaan. Kaikesta huolimatta Winslow Leach on traaginen hirviö joka nappaa katsojan sympatiat puolelleen. Jessica Harper jää harmillisen ohueksi Phoenixin roolissa, mutta hänessä on raikkautta.
Elokuvan (hyvä) musiikki on Paul Williamsin käsialaa ja musiikin lisäksi hän tekee nautittavasti kieron roolin Swanina jonka sopimukset ovat lujia ja maneerit petollisen ystävällisiä. Pienestä koostaan huolimatta Williams luo lieron ja häijyn pahiksen. Gerrit Graham on hykerryttävän hauska parodia ja George Memmoli on uskollinen kätyri.
Käsikirjoitus on laatutyötä, näyttelijät hyvässä vedossa ja toteutus on kaikilla tavoilla kohdillaan. Kulttielokuva sanan hyvässä merkityksessä vaikka se ei olekaan täysin tasapainoinen kokonaisuus.
