Olisi kiva joulusatu uusiksi laittaa,
tuumi kerran Ron Howard eli Richie Onnen päivien.
”Ei kai jättibudjetti sinun työtäsi haittaa?”,
tuottajat virkkoi, ja niin Richie alkoi työnsä jouluisen.
Löysi Howard käsikirjoittajat Wild Wild Westin,
ja johan alkoi ohuehkoa tekstiä syntymään.
Kuminaama Jim Carrey sai itselleen pääpestin,
pisti Grinch-kummajaisen uuteen uskoon tutuilla ilmeillään.
Niin tuli joulu ja kassakoneet kilkattivat,
oli hetkessä tarinasta tullut vuoden tuottoisin.
”Se Huu siellä satumaassa oli tosi kiva!”,
lapsia ja lapsenmielisiä Grinch vallan miellytti.
Ei kaikkiin yli-imelä joulupaatos purrut:
pahoja sanoja ja lokaa sateli joulusadulle.
”Eihän tuota runomuotoista sontaa katso edes hullut!”,
kyynisimmät marssivat kesken leffan ulos kadulle.
Mutta vihreä Grinch se vasta kyyninen onkin!
Hän ei Huu-kansan jouluhössötyksestä välitä.
Grinch mieluummin muita kiusaa, tai jätettä tonkii,
tärkeintä on, että ilkeät toimet pienentää sydäntä.
Oikeasti Grinch onneton on laella vuoren,
pieni Cindy peikon tuntee ja tahtoo tätä auttamaan.
Cindy näkee läpi pahan vihreän kuoren –
mutta vasta varkaus Grinchille totuuden opettaa.
Opetus onkin, ettei joulumieltä voi ostaa,
sen Grinch, tuo kyynikkokin, lopulta tajuaa.
Vain hyvät teot joulumielen ylös voi nostaa,
ikävä kyllä ne myös samalla sydänalaa kasvattaa.
Grinch on tasapaksu leffa joulun ystäville,
mutta kyllä sen muutkin kertaalleen katselee.
Ja hauskuutta on luvassa ainakin lapsosille,
jotka katseensa suuntaa Grinchiin ja teeveeseen.
