Dexter on niitä sarjoja, joihin jää heti kättelyssä koukkuun. Jos lämpeää ylipäätään sarjalle, sitä katselee jakso toisensa jälkeen yömyöhään asti. Itselleni kävi niin, että kaveri suositteli sarjaa ja epäillen ajattelin tarkistaa ensimmäisen jakson. Nyt on 36 jaksoa takana eli jonkinlaisesta addiktiosta on kyse.
Kolmannessa kaudessa Miamin murharyhmän oma veriroisketutkija-sarjamurhaaja Dexter Morgan keskittyy enemmän ihmissuhteisiin kuin kahdessa edellisessä kaudessa. On hääsuunnitelmia ja vauva tulossa. Ajatuksena sarjamurhaajan muuttuminen “nynnymmäksi” tuntuu siltä, että nyt olisi tiedossa aiempiin kausiin verrattuna tylsää draamaa. Eipä kuitenkaa näin. Dexterillä on tarpeensa ja sisäinen hirviö pistää hänet tekemään sitä, mitä osaa parhaiten. Eli murhaamaan pahiksia. Huumori on läsnä aiheen rankkuudesta huolimatta.
Dexterin taso ei ole juuri laskenut ensimmäisestä kaudesta, vaikka samaa ilmapiiriä ei ihan onnistuta luomaan. Jälleen kerran luvassa on yllättäviä juonenkäänteitä sekä mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Kolmoskauden heikoin lenkki on sen pääpahis, Nylkijä. Tästä tulee miinusta, koska heppu ei juuri karismallaan loista ja on yleisesti lattea hahmo. Mysteerimäistä ilmapiiriä tämän ympärille ei vain saada. Onneksi Dexter on niin moniulotteinen sarja, että vaikkei pidä yhdestä juonenpätkästä, niin niitä löytyy koko ajan lisää.
Miguel Pradon ja Dexter Morganin välinen suhde nousee kokonaisuudessaan kolmannen kauden kantavaksi voimaksi ja sivuhenkilöt täydentevät tarinaa hyvin. Vince Masuka huolehtii jälleen pervoilusta, Deb pelaa epävarmaa miespeliä uransa kustannuksella ja Rita on onnellisen tietämätön tulevan aviomiehensä pikkupaheesta.
Niin monet sarjat on pilattu sillä, että parin hyvän kauden jälkeen ryhdytään dollarin kuvat silmissä keksimään väkisin jatkoa ja vesitetään samalla koko sarja. Dexterin 3. kaudessa ei ole kuin olemattomia merkkejä tästä pahasta tavasta, eikä ole mitään syytä jättää neljättä tuotantokautta väliin.
