Tämä Beck onkin hieman surullisempi tapaus. Aikaisemmassa osassa (Ikonien salaisuus) meidät tutustutettiin Martin Beckin (Haber) poikaan, josta Beck kertoi tyttärellensä Ingerille (Hemse). Nyt poika, Micke, kuolee poliisien ratsian aikana autosta ampuvan miehen luoteihin. Beck, joka ei koskaan tuntenut poikaansa, eikä tulee enää edes tuntemaan, luhistuu tietenkin täysin. Naapurinsa (Hirdwall) kehotuksesta Martin alkaa penkoa poikansa menneisyyttä ja tutkia samalla pojan murhaa. Samoihin aikoihin Gunvald tutkii “grillimurhaa”.
Ikonien salaisuus oli suoraan sanottuna pettymys, mutta Valkoiset yöt kuitenkin palautti Beckit laatuelokuvien joukkoon. Aikaisemmat osat ohjannut Pelle Seth luotti tiiviiseen tunnelmaan ja vahvoihin henkilöhahmoihin. Draamapuoleenkin oltiin jaksettu panostaa. Tällä kertaa ohjaajana toimiva Kjell Sundvall luottaa rauhallisempaan tunnelmaan, joka on samalla todella haikea. Kuitenkaan samoja synkkiä sävyjä tai draamapuolta ei olla unohdettu.
Beck-elokuvissa on jotain realistista, joka iskee. Tukholman alamaailmassa tapahtuu paljon sairaita asioita, johon me katsojat saadaan moneen kertaan tutustua. Beck pyhkii lattiaa monilla jenkkitovereillaan. Tässä ei sorruta liikoihin väkivaltakohtauksiin, vaan nyt selvitetään rikoksia Martinin aivoilla. No, välillä Gunvaldin nyrkit heiluu, mutta muuten leffat eivät ole kovin väkivaltaisia. Enemmänkin on tarjolla psykologista trilleriä. Jokaista Beckiä on myös maustettu värikkäillä henkilöhahmoilla ja jopa hymyilyttävällä huumorilla.
Peter Haberin ja Mikael Persbrandtin vahvat roolisuoritukset poliisikaksikkona ovat yksiä elokuvan kantavia voimia. Noiden upeiden suoritusten lisäksi ei saa unohtaa aina mainiota Ingvar Hirdwallia, joka piristää aina Martinin naapurina. Suomalaisvertakin on näissä tarinoissa mukana “kyberkyttää” näyttelevän Stina Rautelinin kautta.
Eli tavallista parempaa rikostarinaa olisi nyt tarjolla. Näkemistäni osista tämä on varmasti paras ja yltääkin pienestä tylsyydestä huolimatta jopa neljään pisteeseen. Minuun iskee juuri tällaiset poliisijutut ja sen takia Beck on todella rautaa. Se yllättävä loppuratkaisukin on taas kerran saatu mukaan. Onhan se valitettavaa, mutta täytyy taas kerran myöntää, että kyllä ne ruotsalaiset elokuvan taitaa (melkein jopa paremmin kuin me suomalaiset).
