Albert Pyun ensimmäinen elokuva Julma miekka oli Ö-elokuvistaan tunnetun ohjaajan merkittävin ja menestynein teos. Samana vuonna ilmestyneiden [movie]Conan – barbaari[/movie]n ja [movie]Voittamaton kostaja[/movie]n ohella se oli käynnistämässä 1980-luvun barbaarielokuvabuumia.
Julman miekan parasta antia on sen ensimmäinen kohtaus, jossa manataan esiin hirmuinen demoni menneisyydestä. Mustaa magiaa! Limaa! Teatterisumua! Piilolinssejä! Irvistelevistä kasvoista muodostuva seinä! Lupaavan alun jälkeen elokuva latistuu geneeriseksi perusfantasiaksi vailla jännitettä, toimintaa tai seikkailua. Mukana on kuitenkin hienoja lavasteita ja puvustusta, jotka tuovat muutoin puisevaan hovijuonitteluun eloa ja ihmeen tuntua. Pyunin elokuvaksi Julma miekka on yllättävän hyvin tehty, ja budjettikin taisi olla aika iso.
Vasta lopussa elokuva pääsee jälleen vauhtiin, ja Sam Peckinpahin hengessä Pyun revittelee jokseenkin tyylitajuttomia hidastuksia. Mieleenpainuvin piirre on kuitenkin jo elokuvan nimessäkin mainittu maagillinen astalo, jossa on kolme terää, joista kaksi voi ampua ja kolmannen sisällä on vielä pienempi vara-ase. Tästä ei miekka julmemmaksi muutu.
