Vanhus (James Garner) lukee dementoituneelle mummolle (Gena Rowlands) seuraavanlaista tarinaa nuoresta parista.
Nuoren jäpikkään (Ryan Gosling) kotona soitellaan bluegrassia porstualla ja mimmin (Rachel McAdams) kotona nautitaan brunssia valkoisiin pukeutuneina. Kotiväkien välinen tulokuilu on kanjonimainen, ja se asettaa nuoren pariskunnan suhteelle esteitä. Jäpikäs ei voi kun katsoa naama pitkänä kohtalonjakaja-anoppia.
Notebookista tuli välittömästi mieleen elokuva nimeltä Paistetut vihreät tomaatit. Nyt vain oli kasattu kieli poskessa kaikki romanttis-draaman hömppäkliseet samaan pakettiin. Maisemia kuvataan ylimakeasti karkkipaperisuotimen läpi, joutsenet liihottaa rasvatyynen jorpakon pintaa, mies soutaa järvellä auringon laskua vasten – ja tässä on vasta ensimmäisen 15 sekunnin kliseet. Turha pyristellä. Tästä on ollut tarkoituskin tehdä pläjäys jonka aikana nenäliina muuttuu katsomossa selluloosaksi. Draaman huipennus on sellaista vedätystä, että ei ole ennen nähty. Leffan ohessa Turkin pippurin syöntikin tuntuu tyylirikolta: liian jyrkkä karkki näin pitsiseen leffaan.
Leffan pisteet menevät James Garnerille ja Gena Rowlandsille. Vanhusten osaa ei voi olla sympatiseeraamatta. Garnerin kohdalla olisi tosin odottanut enemmän vanhan kyssäniskan Walther Matthaun kaltaista hirtehishuumoria, mutta se tyyli oli jätetty. Nyt keskitytään valittuun linjaan. Love storyyn sen pisimmälle viedyssä muodossa. Laskelmoitu tuotos josta ei pidä n. 50% maailman väestöstä. Ja ne jotka pukeutuvat mustiin.
