Sukupolvien välinen kuilu voi johtua monista asioista. Erityisen varmasti sen voi sanoa tapahtuvan kun maailma muuttuu ja ihmiset eivät muutu. Vanha ukko (Antti Litja) jää katsojalle nimettömäksi, mutta tarkoitus ei olekaan kuvata yhtä ainoaa ihmistä vaan kokonaista arkkityyppiä. Agraarisen taustan ukko joutuu keskelle poikansa (Iikka Forss) ja miniänsä (Mari Perankoski) eloa ja eroavaisuudet eivät tee elämää helpommaksi. Itse asiassa ukon odottamaton ja ei-toivottu visiitti laittaa kriisin käyntiin ja siinä samassa voidaan ukkoa itseäänkin tarkkailla.
Tuomas Kyrön luoma kirjallinen hahmo on yhteiskunnan ja maailman tarkkailija jonka arkaaiset näkökannat luovat huumoria, mutta sovittamisesta vastaava Dome Karukoski tekee siitä tragedian. Vanhentuneille arvoille on hyvin huonosti tilaa nykyaikaisen hektisessä maailmassa ja monesti nämä jääräpäisen itsetekemisen ja toimeliaisuuden arvot johtavat pelkkään tuhoon. Mukana on kuitenkin hetkiä jolloin ukon kokemus mm. Ludmilan (Alina Tomnikova) merkityksestä johtaa hyviin tuloksiin. Nimiroolin ukko on relikti ankeammilta ajoilta ja kantaa niiden aiheuttamaa tuskataakkaa mukanaan. Maailman onneksi kaikki se tuska ei kuitenkaan ole haitallista ja auttaa puhdistumisessa.
Antti Litja käyttää arkkityypilleen soveliasta karvalakkia ja tämän kurttunaama ei ikinä hymyile ja tuskin koskaan on niin tehnytkään. Elokuvaväline kuitenkin tuo ilmi ukon yksinäisyyden ja jääräpäisyyden luoman barrikadin. Tragikoominen ukko ei kuitenkaan ole ilkeä ja siten hän on enemmänkin murheellinen jäänne eri maailmasta. Iikka Forss poikana kovasti on pyrkinyt eroon agraarisesta ensin toimimisen ja sitten miettimisen ajatusmallista, mutta toimiessaan tämä on ukkoa jääräpäisempi. Mari Perankoski omaa miniänä ihan oikean nimen ja tämä on saanut paljon aikaan vaikka ukko ei sitä huomaakaan. Kokonaisuutena rooleista ei voi pahoittaa mieltään vaikka hahmojen ristiriitaisuus ehkä sellaista aiheuttaakin.
Koominen kirjallisuus (Allekirjoittaneelle lukematon) siirtyy mukisematta elokuvavälineeseen, mutta rakenne on jokseenkin rikkonainen leffan ollessa kasvukertomusta, monitasoista ajankuvaa ja henkilökuvausta ja se varsinainen kriisikin jää harmillisen epäselväksi, vaikka se ratkeaa ukon kelpuuttamalla tavalla. Kovasti siis mieleni pahoitan rikkonaisuudesta vaikka palat joista leffa koostuu ovat lujia.
