Hämmästyksen sananen alkuun. Iso A kaupittelee tätä kyseistä leffaa järjettömän halvalla laatuun nähden. Mikähän lie tuohon syynä. Tämä on ehdottomasti hintalaatusuhteessa ylivoimaisin tapaus, jonka olen hankkinut hyllyyni.
Alussa eletään ydinsodan jälkeistä aikaa, jossa sotakoneet ja ihmiset taistelevat maapallon herruudesta. Sotakoneet alkavat käyttämään kepulikonsteja voittaakseen sodan. Välillä Jaquarin keulamerkkiäkin muistuttava T-1000-mallinen kehittynyt robottiversio lähetetään sotakoneiden taholta vuoteen -91 päästämään vastarintaliikkeen ihmispomo nuoruudenpäiviltä. Arska näyttelee vanhemmanmallista T-800 robottia, jonka samainen vastarintaliikkeen pomo lähettää samaiseen aikakauteen suojelemaan itseään.
Tästä voidaan loppujen lopuksi todeta, että monien laitteiden uusimmissa versioissa ei välttämättä ole selkeää edistystä tapahtunut. Kehittyneemmät manitbois-versiot saattavat houkutella kaikkella extrasälällä, mutta eivät juurikaan sisällä selkeitä parannuksia aiempiin versioihin.
Leffan aikafilosofia sotii hiukan esim. “Paluu tulevaisuuteen” -leffan filosofiaa vastaan, jossa äärimmäisenkin pienikin muutos historiaan voi aiheuttaa hurjia exponentiaalisia muutoksia tulevaisuuteen. Eli kaikenkaikkiaan aika ajattelematonta toimintaa sotakoneilta.
Onpa noita ajassa matkaamisversiota paljon muitakin. Näihin aikahyppyihin ja kunkin leffan filosofiaan ei tunnu koskaan pääsevän kunnolla suorilta kiinni. On kelattava ensin oma aikansa hommaa päässä läpi. Tuossa ajassa voi taas mennä jotain olennaista ohi. Tämä oli minulle toinen katselukerta ja tuota vaihetta ei tarvinnut tällä kertaa suorittaa pahemmin. Olen onneksi muutenkin päässyt yli leffojen aikafilosofioiden liiallisesta pohtimisesta. Niistä ei saa muuta kuin rupia persuuksiin.
T2 on kokonaisuutena raskasta ja sulaa metallia! Erittäin viihdyttä ja kaupallinen toimintapläjäys. Leffan optimaalisin nautinta-ajankohta lienee uudenvuoden tinojen valun yhteydessä jos vaan lärvit sen kestää.
