Peter Weir on itselleni suht tuntematon nimi elokuvamaailmassa, miehen tekeleistä on tullut nähtyä vain Truman Show, joka oli harvinaisen nokkela kuvaus äärimmäisestä tosi-tv:stä, ja todisti Man On the Moonin ohella, että Jim Carrey osaa näytellä vakavissakin rooleissa. Noh, pari päivää sitten kuitenkin törmäsin videovuokraamolla toiseen Peter Weir-leffaan, jolla oli tyylikäs nimi. Olin ennenkin kuullut Kuolleiden runoilijoiden seurasta, mutta kokonaan en ollut sitä ikinä nähnyt. Olipa hyvä että nyt tuli katsottua, koska kyseessä on elokuva, joka täyttää kaikki laatukriteerit.
Tarina pyörii hyvin korkealle arvostetussa amerikkalaisessa sisäoppilaitoksessa, jossa nuorista pojista koulitaan menestyviä lääkäreitä, pankkiireita ja lakimiehiä. Koulu tietenkin vaalii niitä kuuluisia perinteitä, eli meininki on luonnollisesti kamalan konservatiivista ja tylsistyttävää, ainakin luokkien sisällä. Kunnes yhtenä lukukautena uusi englanninopettaja (Robin Williams) pistää vanhuksilla ladatun koululautakunnan hermot koetukselle.
Juonenkulkua seurataan nuorten poikien kuvakulmasta, tarkemmin sanottuna kaveriporukasta, jolla on taipumus rikkoa oppilaitoksen sääntöjä omien tarpeidensa mukaisesti (voitte varmaankin arvata millä nimellä ryhmä kutsuu itseään). Ryhmän johtaja on energinen Neil (loistava Robert Sean Leonard), kenen arvosanat ovat lähes täydelliset, mutta isänsä tiukkojen lääkäritoiveiden sijasta poika haluaisi näyttelijäksi. Porukan kaksi muuta tärkeätä hahmoa ovat ujo Todd (Ethan Hawke), kenellä on vaikeuksia nousta menestyneen veljensä tasolle, ja reipas Knox (Josh Charles), kuka rakastuu kihlattuun cheerleaderiin. Kaikki pojat suoriutuvat rooleistaan rehellisen hienosti, ja kaikesta näkee, että jätkät ovat nauttineet joka hetkestä. Mutta loppujen lopuksihan shown varastaa maanmainio Robin Williams. Olin hieman yllättynyt miehen säyseästä tyylistä; tavanomaisia revittelyitä ja verbaalisia tykityksiä mieheltä ei juurikaan saada. Williams lausuu repliikkinsä elegantisti ja tyylillä, ja antaa juuri sopivasti ruumiinelkeitä, jotta homma näyttäisi luontevalta, mutta ei kuitenkaan harhauta katsojaa sanojensa kuuntelemisesta. Williams saa karismallaan Shakespearinkin kuulostamaan hyvältä.
Peter Weir on suoritunut hyvin elokuvansa ohjaamisesta. Hän ei missään vaiheessa hätiköi tarinan eteenpäin viemisessä, vaan pysähtyy tarkkailemaan henkilöitä ja ympäristöä, jääden joskus jopa ihastelemaan hitaasti taivaalta putoilevia lumihiutaleita. Hienossa tarinassa on paljon draamaa ja jopa tragediaa, mutta jotta homma ei menisi liian masentavaksi, Weir on lisännyt vastapainoksi elokuvaan keveyttä poikien vallattomien pelleilyjen ja huumoripitoisten englanninkielen tuntien muodossa. Leffan parasta antia ovat kuitenkin ne runo-osuudet, jotka on esitetty suurella sydämellä ja rakkaudella. Kaikin puolin Peter Weirin mestariteosta seuraa suurella nautinnolla, joskus hymy naamassa, ja joskus tippa silmällä.
nimimerkki: SpaceCadet1
