Teini-ikä on sekä nuorille että vanhemmille rankkaa aikaa, kun hapuileva aikuisuus odottaa useiden riitojen ja kokeilujen päässä. Matka tulevaisuuteen on jokaiselle kuitenkin erilainen, eikä yhtä selvää ohjekirjaa ole olemassa. Maarit Lalli ohjasi ja käsikirjoitti yhdessä poikansa kanssa viidestä nuorukaisesta kertovan elokuvan ja tuloksena syntyi teos, joka palkittiin kolmella Jussilla. Kyseisestä leffasta tehtiin myös tv-sarja, jota varten tehtiin lisäkohtauksia.
Elokuvassa esiintyy viisi nuorta jätkää, jotka nimen mukaisesti ovat täyttämässä kahdeksantoista vuotta. Kertojana toimii Joni (Ben Thompson Coon), joka työskentelee huvipuistossa susiasussa, polttaa vapaa-aikanaan tupakkaa vahvempaa ja yrittää selviytyä uusperheen riitaisessa arjessa. Sen sijaan André (Karim Al-Rifai) joutuu ottamaan liiallista vastuuta pikkuveljestään samaan aikaan, kun hänen äitinsä kiertää baareja miehiä etsiskellen. Pete (Anton Thompson Coon) tuntuu sen sijaan löytäneen sen oikean, mutta kohtaa elämässään omanlaisiaan ongelmia. Samaan aikaan Karri (Henrik Mäki-Tanila) opettelee ajamaan autoa ja kapinoi äitiään vastaan. Muiden poikien ollessa stadin kulmilla Akseli (Arttu Lähteenmäki) lähtee maalle isovanhempiaan moikkaamaan, mutta tutustuukin yllättävän merkittävään henkilöön.
Elokuvaan on niputettu viisi erilaista tarinaa, jotka eivät juurikaan sulaudu yhteen. Ainoa niitä yhdistävä tekijä on poikien kaveruus ja yhteisiä kohtauksia onkin siellä täällä. Leffassa on hyvä rytmi, mutta kun yhden tarina päättyy, tempo hidastuu huomattavasti ja juoni muuttuu laahaavaksi ja tylsäksi. Elokuva on leikattu mielenkiintoisella tavalla, sillä poikien stoorit näytetään peräjälkeen, eikä niihin palata enää jälkeenpäin. Tarinat eivät itseasiassa muodosta edes juonenkaaren sisältävää kokonaisuutta, vaan ovat välähdyksiä poikien elämästä. Pätkät valottavat ihan kivasti jokaisen nuorukaisen elämää, mutta koska ympyrä jää sulkeutumatta, leffan viimeiset minuutit tuntuvat turhilta. Ehkäpä kertojan ääntä olisi kaivannut vielä lopussa tai jotain erikoista käännettä, johon kaikki pojat olisivat liittyneet.
Yksittäisinä tarinoina poikien kertomukset ovat erittäin onnistuneita, vaikkakin niiden laadussa on keskenään eroja. Vaikka niihin sisältyy tavanomaista enemmän draamaa, ne tuntuvat totuudenmukaisilta ja uskottavilta. Myös dialogi on luontevaa ja sen voisi kuvitella tapahtuvan missä tahansa suomalaisessa kodissa. V-alkuisia sanoja päästellään huoletta, mikä onkin teini-ikäisile tyypillistä. Alkupuolella myös huumoria tarjoillaan mukavasti, mutta sen määrä vähenee valitettavasti loppua kohden. Esimerkiksi sanailu Karrin ja hänen taksikuski-äitinsä kanssa on erittäin viihdyttävää, kun missiona on ajotunnin pitäminen. Kuvaus on myös onnistunutta ja käsikameraa on osattu hyödyntää fiksusti esimerkiksi riitatilannetta kuvattaessa.
Viisi nuorta näyttelijää sopivat osiinsa kuin nakutettu, vaikka ovatkin rooliinsa hieman liian vanhan näköisiä. He kuitenkin suoriutuvat rooleistaan lahjakkaasti ja näin ollen uskallan luottaa enemmän tuleviin suomalaisiin näyttelijöihin. Kokonaisuutta on täydentämässä myös vanhat tutut ammattilaiset, joista parhaiten onnistuu mielestäni Elina Knihtilä vahvalla otteellaan. Elokuvan tavoitteena ei ole antaa katsojalle syvällisiä pohdinnan aiheita, mutta se valottaa pilkahduksia siitä, millaista miehenalkujen elämä voisi olla. Tai jos ei muuta, niin leffan ärsyttävä musiikki jää ikävästi soimaan päähän.
