Edellisessä osassa post-apokalyptisestä tulevaisuudesta saapunut tappajarobotti lähetettiin 80-luvun Los Angelesiin ottamaan Sarah Connorin päiviltä. Koneiden ja ihmisten välisen voimainmittelön nähnyt ja kokenut, myös tämän kyseisen elokuvan leikkaamattomassa versiossa olemassaolostaan muistuttava Kyle Reese (Michael Biehn) kuitenkin uhrasi itsensä, jotta tämän rakastama nainen lapsensa kanssa saisivat elää ja pitää karvattomain apinain puolta käsistä karanneen armottoman tekoälyn ohjastamaa armeijaa vastaan myös tulevaisuudessa. Sittemmin tarjoilijattaresta vapaustaistelijaksi uudestisyntynyt Sarah Connor koetti varoittaa maailmaa lähestyvästä tuhosta vain päätyen itse huumatuksi potilaaksi mielisairaalaan poikansa Johnin jäädessä kasvattivanhempiensa huomassa heitteille ja varmalle tielle takkutukkaiseksi narkomaaniksi, jollaisia tulevaisuudesta lähetetty tappaja liiskasi ensimmäisen osan alussa kuin kärpäsiä.
Vuosikymmenen kuluessa maailma näyttäisi päällisin puolin edenneen parempaan päin, suurkaupungin puhtaat kadut kiiltelevät kuin iPhone merkkiliikkeen näyteikkunassa, järjestys on palannut suurkaupunkiin ja kodittomat juopotkin on siivottu pois kanssaihmisiään kiusaamasta. Tähän kromattuun ja tuunattuun ysäriparatiisiin saapuu ensimmäisen osan tapaan kuin salamaniskusta kaksi mysteerimiestä tulevaisuudesta: toinen on Robert Patrickin esittämä nestemäisestä metallista muodostunut, muotoaan paikalle sattuneeksi poliisimieheksi muuttava androidi, toinen taas vanha tuttu proteiinijauhoilla ja kreatiinihormoneilla isoksi kasvanut Raaka-Arska. Jututettuaan rauhanomaiseen tapaansa paikallisia mopopoikia Arska lähteekin jälleen etsimään käsiinsä rikoksen poluille eksynyttä John Connoria molemminpuolisella yhteisymmärryksellä ja ystävällisessä hengessä lainaamallaan pappatuntskalla tietysti ilman kypärää ratsastaen.
“Chill out, dickwad.”Terminator 2 onkin omalla kummallisella tavallaan hyvin ironinen elokuva, jossa moni ensimmäisestä osasta tuttu perusidea käännetään jo suoralta kädeltä täysin ylösalaisin. Satojen miljoonien jättibudjetin myötä kohentunut ulkoasu esimerkiksi on kaukana ensimmäisen osan tunnelmallisesta rappiosta ja apokalyptiikasta, mutta toisenTerminaattorin kasvojenkohotuksen saanut kaunis Amerikka on silti lähempänä täydellistä tuhoa kuin koskaan aiemmin. Samoin ensimmäisen osan tematiikkaa toistava asetelma on tekoaikanaan yllättäen käännetty ympäri, jolloin Arnoldin tehtävä onkin auttaa tarinan sankaria tuhoamaan Skynet ja estämään kaltaistensa luomisen. Nestemäisestä metallista koostuva tappaja-androidi oli sekin todellisuudessa tarkoitettu jo ensimmäiseen osaan, mutta erikoistehosteosaaminen sekä budjetti eivät vielä tuolloin olleet moiseen vaaditulla tasolla. Erään tarinan mukaan nestemäisestä tappajasta suunniteltiin yhdessä vaiheessa pitkätukkaista barbaaria, rooliin jopa kaavailtiin W.A.S.P.:in tuhmuuksia suustaan päästelevänä nokkamiehenä heiluvaa parimetristä Blackie Lawlessia, mutta kornilta kuulostava idea ei koskaan edennyt luonnoksia konkreettisemmille tasoille.
Erikoistehostepuolella James Cameronin jatkopala lukeutuukin helposti kautta aikain huikeimpien ja kekseliäimpien saavutusten joukkoon yhä tänäkin päivänä. 90-luvun alkuvuosina modernit digitaaliset erikoistehosteet olivat vielä kaukaista haaveunta, ja kallista tekniikkaa käytettiin tässä vaiheessa vielä hyvin säästeliäästi erilaisissa muodonmuutoksissa valtaosan trikkikuvista koostuessa erilaisista konkreettisista fyysistä rakennelmista. Muotoaan muuttavasta Robert Patrickista ja robotti-Arnoldista esimerkiksi rakennettiin elävänkokoisia kopioita, joista etenkin ensimmäistä kierrätettiin paljon erityisesti tämän ottaessa osumaa Arskan luodeista ja räjähdyksistä. Kopio-Arska nähdään erityisesti eräässä poistetussa kohtauksessa, jossa Linda Hamilton yhdessä kaksoisolentonsa kanssa purkavat valepeilin eri puolilla Arskan pääkoppaa miehen itsensä jakaessa samalla ohjeita. Viimeksi mainittu on monesti rankattu myös yhdeksi kautta aikain tyylikkäimmistä trikkiotoksista. Toinen Terminaattori poikikin käsityöläismestari Stan Winstonille kaksi ylimääräistä Oscaria jo valmiiksi ovista ja seinistä läpi tursuavaan palkintokaappiinsa.
“No problemo.”Connorin perhesaagan toinen osa tunnetaan ansaitusti yhtenä kaikkien aikojen kovimmista jatkopaloista ja toimintaspektaakkeleista, mutta useimmille saattaa tulla yllätyksenä, miten paljon kaiken rymistelyn sekaan on mahtunut myös ehtaa draamaa sekä ajatusta, jollaista nykyajan Hollywoodissa pidettäisiin täysin kerettiläisenä. Sarah Connor ei esimerkiksi ole kova toimintanainen omasta tahdostaan, vaan traagisesti kohtalon sanelemana ja pakosta: Sarah joutuukin todellisuudessa uhraamaan äidillisesti naiseutensa poikansa ja ihmiskunnan puolesta. Vastaavasti isätön John Connor yrittää etsiä itseään ja omaa tietään, oppaakseen ja auttajakseen tämä saa katkerimman vihollisensa, joka vuorostaan alkaa tarinan edetessä saada yhä ihmismäisempiä piirteitä sekä oppia ymmärtämään ihmisten tunteita. Arskan tapaan myös nestemäisestä metallista koostuva tuleva FBI-agentti John Doggett alkaa vähitellen kehittää itselleen ihmismäisempiä ominaisuuksia, mutta myötätunnon sijaan tämä kuvastaakin yhä voimakkaammin sadismin ja kauhun kaltaisia ihmismielen pimeämpiä puolia.
Verrattuna niin moniin nykyajan rahastusmielessä tuotettuihin loputtomiin jatko-osiin Terminator 2 tuntuu kuin tuulahdukselta raikasta ilmaa toiselta planeetalta ja toisesta aurinkokunnasta asti. James Cameron ei tyytynyt vain kierrättämään hyvällä maulla monia aikaisempia toimivaksi havaitsemiaan ideoita, mutta jatko-osassa mies onnistui vielä edelleen jatkojalostamaan konseptia sähäkkäästä kyberpunk-trilleristä räjähtäväksi toimintapaukuksi, jonka veroista hurmosta näkee Hollywoodin liukuhihnoilta ulostettuna nykyisinkään kuin ehkä kerran tai pari vuosikymmenessä parhaimmillaankaan – täydelliseksi päätökseksi kahteen osaan tarkoitetulle elokuvasarjalle. Alkuperäinen leikkaamaton versio loppuukin kohtaukseen, jossa aikuiseksi kasvanut John Connor nähdään perheensä kanssa, kadonneen naiseutensa löytäneen Sarah Connorin toistuva painajainen on muuttunut unelmaksi, ja lapset saavat vihdoin leikkiä ulkona tarvitsematta pelätä lähestyvää ydinsotaa kauhuineen. Valitettavasti tämä epilogi ei koskaan päässyt teattereihin asti, vaan tarinan täydellisestä lopetuksesta huolimatta viimeisille sekunneille päätettiin kuitenkin vielä jättää varaa myöhempiä liiketaloudellisia hyödyntämismahdollisuuksia silmällä pitäen…
*DU-DUN DUN-DU-DUN*
*DU-DUN DUN-DU-DUN*
