Maaliskuussa 2001 kuollut amerikkalainen sarjamurhaaja Henry Lee Lucas (Michael Rooker) tunnusti tehneensä kirjaimellisesti satoja murhia. Hänen syyllisyytensä niihin oli monessa tapauksessa kyseenalainen, mutta hän joka tapauksessa teki tarpeeksi paljon murhia tullakseen sarjamurhaajaksi ja hänen rikostoverinsa Otis Toole (Tom Towles) kuoli ennen häntä maksakirroosiin ja rikoksissa auttanut Henryn alaikäinen rakastaja Becky (Tracy Arnold) kuoli Henryn murhaamana.
John McNaughton tiesi että pienen budjetin elokuva valtavien markkinoiden keskellä tarvitsee jotain oikeasti vahvaa, omalaatuista ja hyytävää. Hän löysi sen Henry Lee Lucasin kertomuksista ja sukeltaa ihmishirviön pään sisuksiin ja katsoja ei saa hetkeäkään rauhaa tai toivoa. Toivottomuuden, järjettömän väkivallan ja tuhon vaikutelma on koko ajan yllä ja irvokas lopetus verilöylyineen sopii kuvaan.
Michael Rooker toimittaa suorituksen mikä Hannibal Lecterin tavoin tislaa ihmismielen kauheuden yhdeksi ihmiseksi. Maanisesti vihaava Henry huokuu silkkaa vihaa ja aiheuttaa äärimmäisen epämiellyttävää värinää selkäpiissä. Koko ajan hahmossa lyhyen kuvauksen ajan pysynyt Rooker on loistava karmaisevuudessaan ja lakoniset, järjettömät murhat ovat pelkkää hyödytöntä tappamista vailla päämäärää tai tarkoitusta. Tom Towles irvokkaana Otisina ei jää yhtään sen heikommaksi hirvittävyydessään ja pelottavaa on että Otisin järjettömässä, sadistisessa riehumisessa on äärimmäisen kolkkoa huumoria ja huvittuneisuutta mikä ei kylläkään irrota hymyä, vaan silkkaa inhoa ja pelkoa. Tracy Arnold edustaa viattomuuden kuolemaa Beckynä ja toimii hyvin kahden hirviön välissä.
McNaughton osuu tarinallaan suoraan kauhuhermoon ja Rookerin ja Towlesin maaniset suoritukset takaavat kauheuden ja äärimmäisen kankea ja muodollinen kuvaus varmistaa tylyn asiallisuuden.
Kauhuelokuvan mestariteos olemalla täydellisen huumoriton ja toivoton.
