Oikeastaan olen vasta viime aikoina tullut miettineeksi miten onnekas elokuvaharrastukseni kannalta olin kun sain elää lapsuuteni 90-luvulla. No okei, eihän se mitään paratiisia silloinkaan ollut, mutta niihin aikoihin elettiin jonkinlaista animaatioiden uutta kultakautta, jolloin uutta laadukasta piirrettyä tunki joka tuutista videolla ja televisiosta. Viimeistään 90-luvun puolen välin jälkeen kaikki Don Bluthinkin elokuvat olivat Anastasian suosion siivittämänä julkaistu myös Suomessa videokasetilla ja yleensä laadukkaasti dubattuina. Henkilökohtaisesti tutustuin juuri näihin aikoihin miehen koko tuotantoon NIMHiä lukuun ottamatta. Se elokuvahan julkaistiin jo vuonna 1991 pienenä painoksena, joka oli jo silloin keräilyharvinaisuus. Rokkikukko minulla oli omanani. Kyseessähän on Donin studion viides elokuva, joka julkaistiin neljän täysosuman jälkeen vuonna 1991. Elokuva oli Donin ensimmäinen floppi ja sitä yleensäkin pidetään hänen huonoimpana teoksenaan. Voin allekirjoittaa väitteen.
Elokuvan varsinainen sankari on Trubaduuri -niminen kukko, joka laulullaan saa auringon nousemaan aamuisin. Eräänä päivänä aurinko nouseekin ilman Trubaduurin laulua ja maatilan eläimet nauravat sen tiehensä. Samaan aikaan pöllöjen herra Yön Herttua suunnittelee koko maatilan valtaamista ja ikuista yötä. Samaan aikaan paljastuukin, että koko juttu olikin satua, jota luettiin jollekin näytellylle pojalle nimeltä Edmond. Sitten pöllöjen pomo muuttaakin sen oikean pojan piirretyksi kissanpennuksi ja Edmond lähtee maatilan eläinten kanssa etsimään Trubaduuria, joka ainoastaan voi laulullaan saada auringon taas nousemaan ja Yön Herttuan ajettua tiehensä.
Rehellisesti sanottuna en muistanut koko elokuvan tarinasta mitään, vaikka omistin koko rainan kasetilla ja olen sen nähnyt monta, monta kertaa. Tuon yllä olevan sain koottua lähinnä netin lähteistä. Syyhän on se, etten mukulanakaan saanut siitä mitään selvää. Koko elokuvassa tuntuu olevan vain löyhä punainen lanka ja paljon kaaosta ja epäloogisuuksia. Rokkikukkoa tehtiin Donin tiimissä samoihin aikoihin Dragon’s Lair 2:n, eräänlaisen luovan hulluuden sekä animaatioteknisen nerokkuuden huipentuman kanssa, mikä selittänee osittain myös tämän elokuvan kaoottisuutta. Ainut mitä Rokkikukosta oikeasti muistan, on se lopun yksi synkkä käänne. Oma kasettini oli ilmeisesti rikki ja minulta jäi muutama minuuttia lopusta näkemättä, eli se kuuluisa onnellinen loppu. Todellisuudessa pidin siitä synkemmästä loppuratkaisusta enemmän, koska oikeassa lopussa Rokkikukko viimeistään heittää logiikan suhteen täydellisesti voltin. Ensin paljastuu että koko juttu Trubaduurista ja piirretyistä eläimistä oli paitsi pelkkää satua, myös kuumehouretta ja sitten myös täyttä totta. Mitäh?
Elokuvan visuaalisesta ilmeestä pidin ja pidän edelleen erittäin paljon, tämähän on kuitenkin Don Bluthin elokuva. Lisäksi ajatus, että oikea poika muuttuu piirretyksi hahmoksi ja päätyy seikkailemaan piirrettyjen maailmaan oli piirrettyjä rakastavan allekirjoittaneen mielestä uskomattoman hieno idea. Suomalainen ääninäyttelykin on erinomaista jälkeä yhtä käsittämätöntä näyttelijävalintaa lukuun ottamatta: Trubaduurin äänenä toimii Kirill Babitzin aka Kirka! Mies ei sovi ollenkaan rooliinsa, ei vähimmässäkään määrin. Elokuvan runsaat laulutkin ovat aivan kammottavaa tavaraa. En muista kovin montaa huonompaa musikaalinumeroa kuulleeni missään piirretyssä koskaan.
On tavallaan sääli että Rokkikukko on niin kaoottinen kuin se lopulta on. Tässä olisi ollut ainesta niin paljon parempaan elokuvaan. Jos tästä teoksesta jotain positiivista pitää visuaalisen annin sekä ääninäyttelyn lisäksi sanoa, niin ainakaan ohjaajamaestro Don Bluth ei ole enää koskaan urallaan vajonnut näin alas vaan on nöyrästi ottanut oppia virheistään. Yksikään Donin elokuvista ei varsinaisesti ole enää tämän jälkeen kärsinyt vastaavasta kaoottisuudesta ja fokuksen puutteesta, onneksi. Miehen muiden teosten todellisena murheenkryyninä olivat rahoittajat sekä muut yhteistyökumppanit jotka jatkuvasti puuttuivat elokuvien tekoon yleensä negatiivisin lopputuloksin.
