Täysin väsähtäneestä aiheesta leivottu elokuva tarjoaa huonoa mainetta niin sarjisleffoille, kuin itse Teräsmiehellekkin.

7.6.2013 16:19

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Superman IV: The Quest for Peace
Valmistusvuosi:1987
Pituus:90 min

Vuonna 1978 valkokankaalle ensimmäisen kerran liihottanut Teräsmies ei ole syttynyt minuun koskaan. Miehen ärsyttävä kalsaripuku, se että hän pystyy kaikkeen ja on kuolematon, aktivoi jokaisen elokuvansa tylsähköksi romukasaksi. Ensimmäinen elokuva oli kehno, mutta olisi voinut olla huonompi. Jatko-osat ovat olleet riman huonompia. Nyt neljäskin Teräsmies on nähty. Tämä arvostelu käsittelee sarjansa huonointa tekelettä.

Sankari ei ole pilannut elokuviansa kokonaan, ei todellakaan. Neljäsosa on kaikessa kehnoutunut. Sen ohjaus on huonoa, sen näyttelijät roolihahmoineen ovat huonoja ja persoonattomia. Elokuvaa on ajan hammas pahasti päässyt puraisemaan, kun erikoistehosteet ovat vanhentuneet roppakaupalla. Täysin liian epäaitoja kohtauksia. Miten Teräsmies voi ottaa tavallisen naisen mukaan avaruuteen, miten ihmeessä. Miten sankaria ei tunnisteta, kun ei ole typerässä puvussaan, eikä hänellä ole mitään naamaria. Ja leffan aihe on jo niin kulunut.

Surkea juoni kuuluu näin: Lex Luthor(Gene Hackman) rakentaa auringosta jonkun supersankarin, tai superpahiksen (Elokuvan nimi:Uhka Auringosta, eihän se pahis mikään uhka ole, kun on niin säälittävä). Nuclear Man niminen pahis alkaa ottaa yhteen Teräsmiehen/Clark Kentin (Christopher Reeve) kanssa.

Supersankarileffojen yleensä oleva idea on se hyvis vs pahis. Mielipiteeni Teräsmiehestä olen jo kertonut. Nyt väsähtänyt Reeve tulkitsee sankaria väärin. Hän oli alun alkaenkin tehnyt Teräsmiehestä kuvottavan. Vihollinen Lex Luthor on sarjispahiksien perää pitävä. Gene Hackman ei ole saanut Luthorista pahiksen oloista. Välillä hän kohteele Teristä kuin vanhaa kamuaan. Mitääh? Nuclear Man on ohut ja hänen tappelut Teriksen kanssa on kömpelöitä, niin että se näyttää siltä etteivät he edes yritä. Ohjaaja varmaan unohti, että Teräsmies on se voittamaton ja nopea.

Jotain pientä hyvää Teräsmies 4:ässä silti on. Vaikka elokuvan 90 minuuttista kestoa olisi pidennetty, se ei olisi auttanut elokuvan tilaa yhtään. Itseasiassa hyvä, ettei sitä pidennetty, että tästä päästäisiin nopeasti. Teris ei ole sajakuvista katsoen tyhmä. Hänestä on tehty sellainen. Typerä asu teki tästä enemmän sarjakuvamaisen ja se ei ole hyvä. Jos siitä saataisi oikeampi ja synkempi, se olisi parempi. Jotkut näyttelijöistä myös yrittävät hieman.

Tämä elokuva oli jonkinlainen fiasko. Aihe on niin käytetty loppuun. Huonoa mainetta se tarjoaa sarjakuvaleffoille. Osan niistä saavat myös Teräsmiesleffat, vaikka niillä sitä jo on. Hieman hyvää sisältävä todella huono elokuva on surkein sajakuvaleffa koskaan. Ehkä vielä joskus saamme kunnollisen Teräsmies elokuvan.

Arvosteltu: 07.06.2013

Lisää luettavaa