Kesä on juuri sitä mahtavinta aikaa, milloin elokuvateatterit täyttyvät toinen toistaan suuremmista hömppätoimintaelokuvista, joissa tyhmä huumori kukoistaa ja äijät ovat kovempia kuin Teräsmiehen rintalihakset. Kun päättää lähteä katsomaan kesä-äksöniä, tässä tapauksessa uutukaista A-Teamia, osaa jo valmiiksi odottaa isoja toimintakohtauksia ja kepeää sisältöä. Huolimatta henkisestä valmistautumisestani onnistuin silti tuntemaan oloni petetyksi. A-Team täyttää kaikki kesäleffan kriteerit, mutta jää silti osastoon ”katso ja unohda heti sen loputtua”.
Elokuva perustuu muun muassa Mr. T:n tähdittämään samannimiseen kasarisarjaan. Oma tietämykseni kyseisestä ohjelmasta rajoittuu vain mainion tunnarin kuulemiseen, joten vertailua uuden elokuvan ja vanhan sarjan välillä en tee. A-Team kertoo neljästä ex-sotilaasta, jotka toimivat salaisia tehtäviä suorittavana erikoisjoukkona. Poppooseen kuuluu joukon johtaja Hannibal Smith (Liam Neeson), hurmurin piirteitä omaava Faceman (Bradley Cooper), sekopäinen Murdock (Sharlto Copley), sekä kireätemperamenttinen jässikkä B.A. Baracus (Quinton ’Rampage’ Jackson). Tiimi joutuu epäonnistuneen keikan jälkeen vankilaan syytettynä väärin perustein. Ainoa vaihtoehto on paeta vankilasta, todistaa jollain tapaa heidän syyttömyytensä ja siinä sivussa haalia takaisin arabien pöllimät arvokkaat setelinpainolaatat.
A-Team yrittää turhaan kikkailla tylsillä juonenkäänteillä matkan varrella, eikä keskinkertaisella CGI:llä kuorrutetusta överitoiminnasta jaksa sen pahemmin innostua. Vaikka päällisin puolin paketti voisi olla ihan toimiva, tätä katsoessa yksinkertaisesti rupeaa ennen pitkää tylsistyttämään. Paukkeen keskeltä löytyy vain harva oikeasti hyvä toimintakohtaus, sillä valtaosa on vain sata kertaa aiemmin nähtyä turboleikkauksilla ja tietokoneposahduksilla höystettyä pakkopullaa. Olisin paljon mieluummin katsonut special ops-tyylistä tiimitoimintaa, kuin tankilla lentämisen kaltaisia älyttömyyksiä. Lopputaistelu oli sentään koko elokuvan viihdyttävintä settiä, mutta eipä valkokangasta toljottaessa tullut kertaakaan kunnon wau-elämystä.
Juoni ei jaksa kiinnostaa, sillä sentimentaaliset pälätykset ja arvattavat juonenkäänteet eivät palvele kokonaisuutta lainkaan. Pääesittäjien välinen kemia ei tunnu toimivan kovin hyvin, eikä näin kunnon kaveriporukkafiilistä välity. Liam Neesonin suoritus ei ole ihmeellinen, mutta siitä ei voi mennä valittamaan. Loput kolme pääsankaria taas onnistuvat olemaan jokainen omalla tavallaan ärsyttävä. Rampage Jackson hokee joka lauseen perään sanaa ”fool”, jotta tyhmempikin varmasti tajuaisi hänen astuneen ”Pity the fool!”-hokemasta tunnetun Mr. T:n saappaisiin. Sharlto Copleyn ilveily ja Bradley Cooperin surkeat läpät hävettävät useammin kuin naurattavat. Okei, tuli tässä muutaman kerran hörähdeltyä, mutta käsikirjoittajat ovat saaneet vitseistä niin pöljiä, että kämmentä tulee läimäyteltyä otsaan melko useaan otteeseen.
A-Teamia katsellessa tuli viihdyttyä kohtalaisesti, mutta myös kiemurreltua penkissä tylsyyden kourissa. Kaksituntinen kesto on aivan liian pitkä leffan sisältöön nähden. Samanlaista yllätyksetöntä mättöä tulee nähtyä niin monessa elokuvassa, että tämä ei vain onnistunut tarjoamaan minkäänlaista adrenaliinielämystä. Ei tämä tosin aivan onneton tapaus ollut, ja ajattelinkin antaa ensin puolikkaan korkeamman pistemäärän, kunnes rupesin miettimään oliko tässä mitään erityisen mieleen jäävää kohtaa. No eipä ollut.
