Niihin aikoihin Nickelodeonin ylimmältä johdolta kävi käsky, että kaapelikanava tulisi aloittamaan MTV:n ja Cartoon Networkin vanavedessä oman animaatiolyhäreihin keskittyvän antologiasarjansa, johon valtavat määrät lahjakkaita osaajia ympäri maailmaa houkuteltaisiin esittelemään ideoitaan mahdollista jatkosopimusta ja omaa sarjaansa silmällä pitäen. Nickelodeonin suuruudenhulluihin sfääreihin kasvavan Oh Yeah! Cartoonsin vaikutus aikansa animaatiotarjontaan tulisi olemaan vähintään yhtä vallankumouksellinen kuin kilpailijoillaankin…
Yksi projektiin osallistuneista oli Rob Renzetti, Cartoon Networkin ysärivuosien klassikoista tutun ydintiimin kolmas avainjäsen Genndy Tartakovskin ja Craig McCrackenin ohella. Omaa osiotaan varten Renzetti luonnosteli aikuisvuosiensa kynnyksellä olevalle nuorisolle suunnatun surrealistisen tarinan lukioikäisestä tytöstä, joka todellisuudessa sattuu olemaan myös robotti. Ulkopuolisuutta ja teini-iän ongelmia omalla kummallisella tavallaan käsittelevä höhlä konsepti löysi nopeasti vastakaikua kohdeyleisöstään, mikä edelleen takasi myös johdon siunauksen.
My Life as a Teenage Robotin tarina alkaa, kun nerokas tiedenainen rakentaa syystä tai toisesta teini-ikäisen robotin, jolla nyt vain sattuu olemaan kokonainen kavalkadi erilaisia superaseita temppuvarastossaan. XJ9:ksi nimetty teinirobotti luonnollisesti haluaisi vain elää normaalia elämää ystäviensä seurassa, mutta aina silloin tällöin jättiläisrobotti tai ulkoavaruuden hirviö iskee kyntensä pikkuiseen mielikuvituskaupunkiin, jolloin Jennyksi itseään ystävien kesken tituleeraava vastentahtoinen sankari joutuu panemaan itsensä likoon pelastaakseen päivän. Renzetti oli siis mukana ideoimassa myös Tehotyttöjä, joten se siitä.
Niinkin kaavamaiselta ja nähdyltä kuin My Life as a Teenage Robotin perusasetelma saattaakin kuulostaa, on Renzettin luomus todellisuudessa kaikkea muuta kuin väsähtänyttä klisettä kliseen päälle ilman järjen häivääkään. Pelkkään designiin ja animaatiotyyliin tekijätiimi esimerkiksi haki inspiraatiota 30-luvun Fleischer-lyhäreistä, kubismista, art decosta sekä vanhan hyvän ajan tieteiskirjallisuuden kansitaiteesta. Lopputulos on visuaalisessa mielessä täysin uniikki yhdistelmä tyypillistä 2000-luvun alun geometristä tyyliä, retrofuturismia sekä kaikkia edellä mainittuja suuntauksia. Äärimmäisen hyvällä maulla toteutettu mehukas syntikkasoundtrack pelkästään nostaa tekijöiden tyylipisteitä omissa silmissäni.
Varsinainen juonellinen sisältö on sarjassa saanut selvästi inspiraationsa pulp-sarjakuvien lapsekkaan naiivista maailmankuvasta, 50-luvun hölmöimmistä tieteisleffoista ja silkasta campista. My Life as a Teenage Robotin maailmassa kukaan ei esimerkiksi periaatteessa näe ongelmaa miehen rakastumisessa nuorta naista muistuttavaan robottiin tai erään aiemmin hylätyksi tulleen hahmon kuljeskelussa episodi toisensa jälkeen kaupungilla avoimesti irtonainen hirttosilmukka kaulallaan. Omassa suosikkiepisodissani ulkopuolisuudestaan harmistunut Jenny saa luojaltaan “ihmispuvun”, joka yllään hahmo näyttää ja kuulostaa aivan tavalliselta jästiltä. Groteskilla puvulla on kuitenkin oma tahtonsa, jonka seurauksena Jenny joutuu kamppailemaan kirjaimellisesti oman robottiutensa sekä ihmisyytensä välillä.
My Life as a Teenage Robot on huikean persoonallinen ilmestys ja omasta mielestäni edelleen yksi länsimaisen televisioanimaation kirkkaista helmistä, mutta Renzetin luomuksen kohtalo ei aikoinaan ollut kovinkaan kadehdittava: Nickelodeon iski samoihin aikoihin kultasuoneen Paavo Pesusienellä, joka käytännössä murskasi täydellisesti alleen jokaisen yleisöstä kilpailevan televisiopiirretyn. Vaikka Renzetin robottitaiteilua tuotettiinkin yhteensä kolme tuotantokautta, näytettiin niistä vain kaksi ennen sarjan lakkautusta; kolmatta kautta pantattiin vuosikausia kanavan johdon toimesta ennen sen yllättävää dumppaamista televisioon pölyn joskus laskeuduttua. Erinomaisen My Life as a Teenage Robotin epäreilua kohtaloa pidetään yleisesti yhtenä Nickelodeonin animaatioimperiumin mustimmista hetkistä.
