Luc Bessonin kirjoittama ja ohjaama Leon kertoo tarinan nimenmukaisesta italialaisesta palkkatappajasta ja tämän ystävyydestä naapurin kovia kokeneen pikkutytön Mathildan kanssa. Kaksikko tutustuu toisiinsa tytön jouduttua erinäisten syiden vuoksi orvoksi, jolloin Leon ottaa tämän – joskin alkuun vastahakoisesti – huolehdittavakseen. Alun kommunikointivaikeuksista huolimatta yhteiselo alkaa luonnistua ja oudohkon tilanteen vuoksi aluksi hölmistynyt Leon heltyy hiljalleen ja hahmojen syventymisien myötä tästä löytyy inhimillisempiäkin puolia. Mathilda ja Leon joutuvat muutamien käänteiden takia ikävään välikäteen erään poliisin sekoillessa huumejuttujensa kanssa. Lievästi häiriintynyt huumepoliisi Stansfield onkin sitten sen kaliiperin miehiä, että tämän kanssa ei pelleillä. Samaa voisi melkeinpä sanoa Leonistakin, joten titaanien taistoa lähdetään virittelemään sitä kautta.
Jean Renon kasvoilla siunattu Leon on hieman hassunoloinen heppu kulissien takana. Lapsenoloinen mies “nukkuu” yönsä toinen silmä auki nojatuolissaan istuen ja päivärutiineihin kuuluu aamun aloittaminen liudalla vatsalihasliikkeitä muutaman maitolasillisen voimin. Jottei kovin yksinäistä olisi, Leonin paras ystävä, ikkunalaudalla keikkuva uskollinen viherkasvi pitää tälle seuraa tuoden hieman vaihtelua yksipuoliseen arkeen. Huolettomalla olemuksella varustettu mies on silti jotain muuta kuin antaa ymmärtää toimien tapporintamalla vanhan tekijän varmuudella. Paukuttelut hoituvat silmänräpäyksessä eikä sihdissä ole valittamista. Säälimätön pyssymies kuitenkin tekee vain sitä mitä parhaiten osaa eli suorittaa ammattiaan ns. siivoojana. Kukin tallaa omalla tavallaan ja Leon olosuhteiden pakosta tiputtelee sontiaisia pois päiviltä ilman sen kummempia omantunnon tuskia. Kerrassaan mainiota.
Gary Oldman ja Jean Reno miehittävät päärooleja ja vertyvät välillä sellaiseen vetoon, että sitähän oikein kummastelee herrojen ammattitaitoa. Oldman tekee korruptoituneesta poliisimiehestä aidosti ikävän jannun, jonka kanssa ei mielisi joutua nokkatusten ja jota ei bisneksiään hoidellessaan juurikaan kiinnosta kuka sattuu jyvälle osumaan kun on tosi kysymyksessä. Oldman tuntuu suorastaan nauttivan pahan pojan roolistaan, jolle on kirjoitettu ne leffan hauskimmat tempaukset. Besson on kynäillyt huumepoliisin hahmostaan vielä hivenen ironisen tämän ollessa jonkunlainen narkkari, jolle maistuvat erikoiset väriset ja hämäriä reaktioita aiheuttavat nappulat. Ehdan antisankarin, lupsakan Leonin roolissa Reno toimii vastapainona tälle ja sopii tunnollisen pyssymiehen rooliinsa kuin nyrkki silmään. Positiivisin yllättäjä oli kuitenkin Natalie Portman, joka nuoresta iästään huolimatta onnistuu tehtävässään kehujen arvoisesti. Oldmanin, Renon ja Portmanin välinen dynamiikka pelaa ja kolmikko tukee pytinkiä Bessonin sujuvassa ohjauksessa hyvin, ellei peräti loistavasti.
On hyvin tavallista, että palkkamurhaajaleffoissa keskitytään lähinnä niihin mitä kekseliäimpiin tappokeikkoihin, leikitään kissa ja hiiri-leikkiä sekä venytellään jännitystä kliseiseen loppukliimaksiin asti. Leon ei ole niin yksinkertainen paketti, vaan se tuo näihin kuvioihin jotain uutta olemalla täysin erilainen elokuva jo pelkästään juonensa puolesta. Aihepiirinsä vuoksi toki väkivaltaakin leffa sisältää, tosin hyvin toteutettua ja tyylikästä sellaista. Vaikka leffa enimmäkseen vaikuttava draama tahtookin olla, niin toimintapuolta ei sovi unohtaa. Tehokas genre-sekoittelu Leon on toimintadraamojen eliittiä, jota ei kannata missata.
nimimerkki: Lutkus
