Jokainen 2000-luvun alussa alakoulua käynyt todennäköisesti muistaa vieläkin Tehotyttöjen raivokkaan markkinointikampanjan, johon oli tarkoituksella leikattu jatkuvaksi sarjatuleksi sarjan ensimmäisten jaksojen nopeatempoisimpia toimintakohtauksia innostuneen käheä-äänisen naisselostajan puhkuessa taustalla läpi sen päähenkilöiden edesottamuksia. Yhdessä yössä jokainen kynnelle kykenevä kohdeyleisöön kuuluva tiesi sarjan olemassaolosta, ja ensimmäisten jaksojen pyörähdettyä käyntiin taidettiin rikkoa lasten aamuohjelmien katsojaennätyksiäkin. Tehotyttöjen rantautuminen Suomeen oli aikoinaan valtava tapaus.
Tehotyttöjen tuotantohistoria menee ajassa niinkin kauas kuin vuoteen 1992, jolloin parikymppinen taideopiskelija Craig McCracken luonnosteli huvikseen [movie]Big Eyes[/movie] -elokuvasta tutun Margaret Keanen maalausten inspiroimana kaikkia maailman supersankareita parodioivan animaationsa nimeltä “Whoopass Stew”. Työskennellessään paria vuotta myöhemmin uudistuneen Hanna-Barberan leivissä McCracken kuuli työnantajansa kaipaavan materiaalia lupaavia nuoria kykyjä esittelevää What a Cartoon! -antologiasarjaansa varten. Tuotantoyhtiö ja yleisö pitivät McCrackenin esittelemästä ideasta niin paljon, että pilottiasteelle edenneen kokeilun pohjalta päätettiin tuottaa kokonainen oma piirrossarjansa Genndy Tartakovskyn ja muutaman muun alan nousevan tähden avustuksella.
Visuaaliselta tyyliltään Tehotytöt tekijöidensä muiden saman ajan töiden ohella määrittelivät tyypillisen Cartoon Network -estetiikan, jota monet nykypäivän televisio- ja nettisarjojen animaattorit yhä tänäkin päivänä vuolaasti palvovat omissa töissään. Tartakovskyn, McCrackenin ja kumppaneiden popularisoiman konseptin johtoajatus on yksinkertaistaa ja tyylitellä kuvallista antia mahdollisimman paljon erilaisin geometrisin muodoin tuotantoprosessin helpottamiseksi. Yksinkertaisempaa visuaalisuutta kompensoidaan vastaavasti nostamalla tempoa sekä hyödyntämällä monipuolisesti erilaisia kuvakulmia sekä kirkkaita värejä, jolloin yksittäiset kuvat eivät ehdi tylsistyttämään tai liiaksi toistamaan itseään. Tällaiseen käytännölliseen järkeilyyn perustuu tyypillinen 2000-luvun animoitu toimintakomedia.
Tehotyttöjen perusasetelmassa ei ole juuri kirjoittamista: kuten sarjan alkuvideokin tietää katsojain sankkoja joukkoja valistaa, muuan hajamielinen professori keitteli huvikseen kaikenlaista kivaa paljussaan kaadettuaan sekaan vahingossa salaperäistä kemikaali X:ää. Sammiossa saivat näin alkunsa kolme supervoimin varustettua pikkutyttöä, jotka suojelevat arkisin ja pyhisin Townsvillen pikkukaupunkia erilaisilta ilkiöiltä. Yhtenä perusasetelman gagina sarjan päähenkilöt saavat siis alkunsa pontikan tavoin, mutta vanhoja kauhuelokuvia katsoneet saattavat löytää Tehotytöistä viittauksen myös vuoden 1910 [movie=1910]Frankenstein[/movie]-filmatisointiin.
Karkean otantani perusteella useimmat keskivertokatsojat käsittävät alkuperäiset Tehotytöt edelleen pelkäksi söpöilyä ja sydämiä tursuavaksi pikkutyttöjen ohjelmaksi ja vihaavan siksi koko pläjäystä Pohjanmaan kautta. McCrackenin hengentuotos olikin ilmestyessään huumoriltaan vuosikausia ajastaan jäljessä sen irvailun nojatessa tyyliltään vielä pitkälle 2000-luvulle asti [tv]The Ren & Stimpy Show[/tv]n perintöön, jonka tavoin sekin heittää tarkoituksella mahdollisimman lapsellista ja viatonta kuvastoa hämätäkseen sensuuriviranomaisia varsinaiselta groteskit mittasuhteet saavuttavaan väkivaltaan ja eritehuumoriin liittyvältä vitsiltä: tehotytöt esimerkiksi ratkaisevat ongelman kuin ongelman pääasiassa pieksemällä pahikset henkihieveriin mahdollisimman graafisesti, osassa jaksoista hahmoja jopa kuolee. Tehotyttöjen pahat käänteisversiotkin luonnollisesti saavat alkunsa vessanpöntössä.
Cartoon Networkin Tehotyttöjä tuotettiin aikoinaan yhteensä kuutisen tuotantokautta ja päätettiin kunniallisesti vuonna 2005 sen keskeisten tekijöiden siirryttyä jo aiemmin vähitellen muiden projektien pariin. Nykyään alkuperäistä sarjaa pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista ja suosituimmista lajissaan vuosituhannen vaihteen animaatioiden kaanonissa. Cartoon Network koetti myöhemmin herättää entistä suosikkisarjaansa uudelleen henkiin useampaankin otteeseen tuoreiden tekijöiden voimin aina surkeasti epäonnistuen – viimeisimpänä viritelmänä näytelty versio, jota ei välttämättä koskaan tulla virallisesti julkaisemaan tuotteen ilmiselvän surkeuden vuoksi. Itse katson mieluummin vaikka tämän aidon ja alkuperäisen uusintoja.
