1990-luvun lopulla alettiin Hollywoodissa tekemään isolla rahalla spektaakkelimaisia rakkaus- ja sotaelokuvia. Tuolta unelmatehtaalta valmistuivat muun muassa Titanic ja The Patriot. Yhtenä kauniina päivänä tuottaja Jerry Bruckheimer ja ohjaaja Michael Bay löivät päänsä yhteen ja päättivät yhdistää rakkaus- ja sotaelokuvan. Elokuvaan on sitten yhdistetty Titanic ja The Patriot. Täytyy sanoa, että lopputulos ei ole kovin kummoinen.
Natsit ovat miehittäneet melkein koko Euroopan ja siellä raivoaa sota. Nuori kapteeni Rafe McCawley (Affleck) lähtee auttamaan eurooppalaisia. Hänen koneensa kuitenkin tiputetaan ja hänen uskotaan kuolleen. Miehen paras ystävä Danny Walker (Hartnett) iskee silmänsä nuoreen hoitajaan ja Rafen tyttöystävään Evelyn Johnsoniin (Beckinsale). Mutta sittenpä Rafe kokeekin ylösnousemuksen ja palaa takaisin. Kun miehet alkavat selvittelemään välejään, niin alkaa japanilaisten hyökkäys.
Pearl Harbor on ihan selvästi tehty Titanicin jälkihuumassa. Rakkaustarinalle annetaan paljon aikaa ja itse sota on melkeinpä sivuseikka. Sota on vain pelkkä kulissi mukamas suurelle kolmiodraamalle. Ilman tätä kolmiodraama-asetelmaa Pearl Harborista olisi voinut tulla ihan kohtalaista sotaviihdettä. Sitä paitsi tuo rakkaustarinahomma on jo loppuun kulutettu ja tarinan lopputulos on liiankin ennalta-arvattava. Siis rakkaustarina jää hyvin pintapuoliseksi, eikä anna vähänkin kokeneemmalle leffojen katselijalle mitään uutta.
Sotakohtaukset pelastavat sentään jotain, vaikka ei se paljoa loppujen lopuksi auta. Etenkin Pearl Harborin pommitus on hyvinkin näyttävää. Mutta ei se riitä. Leffa sisältää aivan liikaa isänmaallista paatosta. Amerikkaa ylistetään kunnolla. Bruckheimer-Bay-Affleck -tiimi sentään välttää Armageddonin sudenkuopat, mutta ei kovin hyvin. Varsinkin lopun jälkiselvittely on todella paatoksellista. Naurettava oli myös kohta, missä Pearl Harborin laivastotukikohta oli pommitettu rauniokasaksi, mutta Amerikan lippu liehui tuulessa ylväänä eikä siinä ollut pienintäkään likatahraa, eikä lippu ollut edes riekaleina.
Näyttelijäpuolikaan ei toimi kunnolla. Ei varsinkaan elokuvan päänäyttelijöiden osalta. Ben Affleck on oma tympeä itsensä. Miehellä ei ole kerta kaikkiaan mitään taitoja. Hän vetää roolinsa sama ilmeetön ilme kasvoillaan. Eikä Josh Hartnett ole yhtään Affleckia parempi. Aivan surkeaa työtä tekee. Kate Beckinsalekaan ei osoita mitään suuria näyttelijälahjoja. Tosin osa sivuosanäyttelijöistä sentään tekevät oman osuutensa hyvin. Jon Voight tekee hyvää työtä presidentti Franklin D. Rooseveltin roolissa. Alec Baldwinia ei voi pitää laatunäyttelijänä, mutta tässä hän tekee aika hyvää työtä everstiluutnantti Doolittlen roolissa.
