Carl Denham (Robert Armstrong) aikoo tehdä ennennäkemättömän elokuvan. Hänen on lisäksi hankittava siihen naispääosa. Lyhyen varoitusajan tulos on Ann Darrow (Fay Wray). Perillä käy hassusti, sillä alkuasukkaat kaappaavat Darrow’n uhriksi myyttiselle ja erittöin todelliselle Kongille ja pelastusretkue lähtee perään. Mukana on myös Jack Driscoll (Bruce Cabot) joka on toiminnallinen ja mutkaton. Esihistoriallinen fauna laittaa siis pelastusretkueelle päihin, mutta Darrow’lla itsellä on mahtava apinasuojelija joka laittaa em. faunalle päähän. Onnistuneen pelastuksen jälkeen Denham saa ideaksi vangita Kong, joka on erittäin vihainen. Vangittu kuningas rahdataan New Yorkiin koko kansan pällisteltäväksi ja luonnollisesti se karkaa, nappaa Darrow’n uudelleen kantoon, kiipeää korkeimmalle paikalle ja taistelee loppuun asti ylivoimaa vastaan.
Robert Armstrong ja Bruce Cabot ovat miehisissä (elävissä) päärooleissa. Robert Armstrongin tulkitsema Denham osaa olla määrätietoinen ja kekseliäs, mutta hän on myös täydellisen piittaamaton tekojensa vaikutuksista. Bruce Cabotin suoritus on pääasiassa olla missä sanotaan, tehdä kuten käsketään ja kuitata palkka, mutta se siedettäköön 30-luvun alkupuoliskon näyttelijältä ensimmäisessä pääroolissa. Fay Wraysta lähtee kokoon verrattuna suhteeton määrä desibelejä puhtaalla nuotilla ja silmäkin hänessä lepää.
Vaikka Merian C. Cooper ja Ernest B. Schoedsack ovat kreditoimattomia ohjaajia (ohjaajaa ei lue alkuteksteissä) ja muutenkin takapiruina niin he eivät ole syy gorillakuninkaan sitkeydelle. Tämä kunnia kuuluu yksinoikeudella Willis O’Brienille. Hän luo mittapuun kaikille myöhemmille tehostevelhoille ja luo hahmon mikä on tehty kärsivällisellä käsityöllä kuva kerrallaan, kokonaisuutta näkemättä. Stop motionilla ja pienoismalleilla syntynyt Kong on uhkaava, animaalinen ja raivokas antiteesi elokuvan ajamalle sivistykselle, mutta se on hämmästyttävän ilmeikäs, traaginen ja päättäväinen. Alkupuoli rakentaa henkilöt ja puolivälissä nimiolio tekee muistettavan ensiesiintymisensä ja siitä eteenpäin kyseessä on silkka tehostespektaakkeli, jonka kohokohtia ovat mm. Kongin taistelu tyrannosaurusmaista otusta vastaan ja ikoninen kamppailu Empire State Buildingin huipulla. Nämä upeat hetket peittävät lähes täydellisesti latteat henkilöt ja valtavat porsaanreiät juonessa. Ilmeisesti O’Brien teki niin suuren vaikutuksen, että Kong ei ole pelkkä mieletön hirviö ja pääsee näyttämään rohkeutta, uteliaisuutta ja aiheellista suuttumusta ja lopulta uupumusta. [I]King Kong[/I] on ristiriitojen summa. Sen henkilödraama on latteaa ja kuvakerronta on äänielokuvaan tottumatonta, mutta Willis O’Brien luo oikeasti kestävän hahmon – elokuvataian herättämän hirviön, joka on kaikista inhimillisin hahmo koko elokuvassa.
Uskomaton, teknisesti mestarillinen seikkailu. Tietyt, pääasiassa draamalliset osiot haisevat kolmen neljännesvuosisadan takaisilta relikteiltä, mutta Willis O’Brienin luoma Kong voi huoletta mörähtää olevansa vanhin pelkillä erikoistehosteilla luotu hahmo ja seuraajat voivat vain nyökätä totuuden edessä.
