Caligula, maailman pahamaineisimpia elokuvia, jota on syytetty milloin mistäkin, ja josta on leikattu monissa maissa jopa tunti mammuttimaisesta kestosta pois, on nyt Suomessakin uuden videolain myötä saatavilla leikkaamattomana, ja vieläpä tavallista halvempaan hintaan. Onko tässä surullisen kuuluisassa, osin Penthouse- pornolehden tuottamassa ja ohjaamassa pläjäyksessä mitään elokuvallista sisältöä vai latistuuko se pelkäksi tympeäksi ja banaaliksi veri- ja porno-opperaksi, johon on lähinnä muodon vuoksi kyhätty jonkin sortin juonikin?
Rooman keisari Caligulan tarina taiaa olla edes hieman tuttu jokaiselle, joka ei ole yläasteen hissantunnilla nuokkunut. Eletään 30-40-lukua. Valtavan Rooman valtakunnan sisällä kuohuu, ja keisarit, jotka hankkivat itselleen useita vihamiehiä politiikasta, saattavat herätä seuraavana päivänä puukko persiissä. Näin käy myös Tiberiukselle (Peter O’ Toole), ja keisarin ja Jumalien pojan paikan saa sukulaispoika Caligula (Malcolm McDowell). Valta on tunnetusti erittäin turmelevaa, ja on erityisen kohtalokasta ojentaa suuren imperiumin ohjakset nuorelle pojankoltiaiselle, jonka päässä pyörivät lähinnä naiset ja rento elämäntyyli.
Odotetusti pian alkaa miehellä iso pyörä heittää ja hän käyttää arvovaltaansa mitä hirveimmin seuraamuksin, mm. tappaa ja raiskaa ihmisiä mielensä mukaan. Heppu myös nimittää hevosensa senaattoriksi, pakottaa senaattorien vaimot ja tyttäret työskentelemään valtiollisessa bordellissa, yrittää mennä naimisiin oman sisarensa kanssa etc. Eihän tällainen peli kauaa vetele.
Caligula on ehkä elokuvahistorian ristiriitaisin teos. Aluksi lähdettiin tekemään historiallista elokuvaa hieman “vapaammassa” ja taiteellisemmassa hengessä, mutta Penthouse- mies Bob Guccionen tultua kuvioihin mopo karkasi käsistä. Mammuttimainen projekti kesti valmistuakseen neljä vuotta ja ensi-illassa tähdet McDowell, O’ Toole ja John Gielgud olivat raivoissaan Guccionelle hänen ympättyään sekaan täysin asiaankuulumattomia hardcore-pornoilukohtauksia. Kannessa varoitetaan että teosta ei suositella herkkänahkaisille ja se oikeasti pitää nyt paikkansa. Caligulassa alastomuutta on oikeastaan jokaisessa kohtauksessa ja aitoja akteja vilisee siellä sun täällä, useimmiten ne ovat vieläpä juonesta täysin irrallisia. Ota Gladiaattorista kaikki toiminta ja korvaa se pornolla ja kerro kahdella, saat Caligulan.
Elokuva on kuitenkin paljon muutakin, mm. Malcolm McDowellin häikäisevä roolisuoritus nimiosassa. Tämä voittaa jopa Kellopeliappelsiinin pääroolin uskomattomalla eläytymisellä. McDowellin sekoiluja toljottaessa katsojaakin alkaa väistämättä puistattaa. Musiikki ansaitsee myös erikoismaininnan, klassiset sävelet toistavat absurdin hienosti valkokankaan tapahtumia. Aikakauden miljöö on toteutettu jokseenkin hulppeasti, kuten myös mammuttimaiset lavasteet mutta eihän tätä tietenkään pidä vakavasti ottaa, täysin fiktiivinen teos on (syystäkin) kyseessä. Varsinkin massiivinen päänkatkaisukone on todellisen elokuvafriikin pakko nähdä. Hieno juoni vallanpitäjän sekoamisesta kuitenkin väistämättä vesittyy mukaan ympätyn aikuisviihdekaman vaikutuksesta, mikä on sääli.
Caligula ei missään nimessä ole hyvä elokuva, mutta kun unohtaa pornon ja keskittyy itse elokuvaan, ei siinä loppujen lopuksi ole paljon mitään erityisen huonoakaan. Käsikirjoitus on mielenkiintoinen ja sitä tukee hienosti McDowellin upea rooli. Alhaisesta arvosanasta huolimatta teosta voi pienellä varauksella jopa suositella vannoutuneille elokuvafanaatikoille eräänlaisena outona extreme-kokeiluna. Te, joille elokuva on vain pelkkä viihteenmuoto monien joukossa, skipatkaa tämä raina suosiolla. Sama koskee kristillisdemokraatteja, (henkisesti) pikkulapsia, sosiaalialan työntekijöitä ja elinkautisvankeja.
