Voorheesin akan aikamiespoika Jason (Richard Brooker) otti tukevan iskun päähänsä, mutta sehän ei paksupäistä rumilusta pysäytä ja (katsojien riemuksi) Crystal Laken alue on iso ja kuhisee tyhjäpäistä lihaa mätkittäväksi. Remmille on siis työtä ja sitä heiluttaessaan hän vielä löytää tyylitietoisen imagon, joten myytti alkaa olla valmis.
Steve Miner ei ehkä ole mikään suuri ohjaajanimi, mutta kauhuleffan hän hallitsee ja ihme ja kumma – [I]palatessaan[/I] elokuvasaagan pariin on hänellä mukanaan jopa pieni annos mustaa huumoria. Käsikirjoitus on kylläkin täynnä viimeisen päälle ärsyttäviä statisteja joiden (heppoista) kudosta silvitään mielikuvituksellisilla tavoilla ja meno on muutenkin hurjaa.
Richard Brookesin suoritus ensimmäistä kertaa ikonisen maskin alla ei ole mitenkään vakuuttava, mutta meikki on tehokas ja muuta kaartia ei ole syytä edes mainita. Varsin anonyymiä lihatiskiä kliseejuipeilla, mutta mitä muuta voi odottaa.
Kuvastoltaan Voorheesin akan pojan toinen soolosilvonta on asianmukaisen tummasävyinen ja verta pärskyy myös ja mukana on myös huutonauruhauskoja hetkiä, joten tahattomasta (tai tahallisesta) komediasta voi myös nauttia.
Jopa viiteryhmänsä edustaja Jason Voorheesin saagan kolmas osa on heppoinen, mutta muutamista hauskoista hetkistä ja ikonisesta naamiosta tulee bonusta. Raflaava discoteema ja 3D-efektit ovat kirsikka kakun päällä ja lopputulos on kalkkuna. Terve ja hyvin ruokittu sellainen, mutta kalkkuna joka tapauksessa.
