Kymppimiljoonan taalan brittiläinen jännäri, jonka nimi on jämptisti Three, kuulostaa pahasti halvahkolta b-luokan tuotannon ja kunnianhimoisemman leffan välimaastoon sijoittuvalta rainalta. Siksipä yllätys on melkoinen, kun leffa paljastuu, kieltämättä halpamaiseksi, mutta totaalisen koukuttavaksi selviämisjännäriksi.
Three aloittaa lennoikkaissa ja kiihkeissä tunnelmissa. Pikkujahdillinen rikkaan miehen (Zane) kamuja lähtee vähän hurvittelemaan ja jo rannassa katsoo simmu tarkkana, kun laivan tulisieluinen työntekijäkomistus Manuel (Di Pace) lätkii naistansa päin pläsiä. No eipä siinä mitään, rikkaan miehen vaimokkeen (Brook) johdolla otetaan tuulta purjeisiin ja ammahdetaan avomeriseikkailuihin ja eritteisiin kanssakäymisiin. Tässä vaiheessa – todella yllättäen, myönnetään – läpsäisyä kasvoilleen aiemmin saanut naikkonen ottaa toisaalla villin voodoon avukseen ja pistää eksänsä pään sekaisin. Latinopojan ilme on kertakaikkisen reps-kamaa (anteeksi halvahko ilmaisu), tämän joutuessa kuuntelemaan yön yli voodoo-kuumeessa tuon reissun kuumimman kisun seksielämän äänituotetta ja sekoaa siinä lopulta niin, että polttaa koko aluksen vahingossa. Hupskuukkelis ja silleen, onhan se Brook, hei. Sitten ollaankin kuumalla hietikolla Robinson Crusoe –tunnelmissa, joskin tällä kertaa saarella ovat kahdestaan tuittupää latino ja Miss Miljonäärinvaimo. Alussa on Survivor-henkistä lämmittelyä ilkeätä yökylmää vastaan, mutta miekkonen vaihtaisi sen kyllä toisenlaiseksi lämmittelyksi. Ilme kertoo kaiken, joskin nokkelimmatpokkelimmat keksivät pari muutakin syytä. Elokuvan nimi on oikeutettu siinä vaiheessa, kun jo kuolleeksi luultu oikea aviosiippa löytää tiensä duon omalle Lost-saarelle. Triangelidraamaa on luvassa.
Vaikka jäbällä ei ole sukkia jalassaan, niin silti kumman mustiksi sukkaset käyvät tässä vaiheessa ja edessä on yllättävän hyvin toimivaa äijäilyä ja alfaurosten välistä urisemista naaraasta. Edes se, että Lost-buumin mainingeissa luodun leffan sänkisen pääjannun nimi on Jack (huoh) ei pääse haittaamaan, kun Di Pace vetää hersyviä nauruja tuottavia “Olen sekaisin voodoosta/olen vihreänä kateudesta*”-ilmeitä ja sitten Zane osoittaa osaavansa näytellä. Jopa isolla tunteella, toisten erheitä paikaten. Ihmeiden ajat eivät ole ohitse.
Three tekee toki kikkojaan häpeilemättä. On helppo myöntää, että se myy sisältöään miestenlehtien kansikuvatyttö Brookin kurveilla ja äijäpahasten kinasteluissa pullistelevilla lihaksilla. Silti kaiken halpamaisuudenkin jälkeen leffa onnistuu saavuttamaan tilan, jossa aika tuntuu rullaavan keskivertoa nopeammin. Surkeimmissa kohdissa syntyy se kuulu reaktio, joka vanhoissa kunnon camp-kauhuissakin viehättää, eli katsomiskokemus senkun lisääntyy hymyn kavutessa huulille. Ja parhaimmissa kohdissa on oikeasti purevaa jännitettä.
Vaimo-mies-lojaliteettiakselin merkitystä ruotiva Three on pääosin viihdyttävää kukkotappelua ja kumpi ruokkii kaunottaren?! -kisaa Travolti da un insolito destino nell’azzurro mare d’agoston tyyliin. Joskaan suoranaisesta remakesta ei ole kyse, sillä mm. Madonnan ja Ritchien onneton virallinen remake ko. rainasta jätetään hukkumaan avuttomana. Siitä pitävät huolen mm. Zanen hassut parittajanviikset, rantamainoskuvat Brookesta, ja se valtaisa testosteroniaalto, joka käy hauskasti ylitse (joka kerta, kun äijät vilkaisevat saaren ainoaan naiseen).
Että ei muuta kuin vuokraamon kautta biitsille. Voi tulla tarpeeseen talven pimeinä hetkinä.
*= Höm höm, ei liity Lostin Kateen mitenkään!
