Kun vuokraamon hyllyn äärellä näkee elokuvan, josta ei ole koskaan aiemmin kuullut ja jonka kansipapereissa löytyy kansainvälisten elokuvapalkintomainintojen sijaan sitaatit Cinematicalin (Leffatykin serkku maailmalta?), Seattle Postin ja Village Voicen arvosteluista, pitäisi kaikkien varoituskellojen soida. Käsissä pyörii tällöin yleensä suoraan vuokraamolevitykseen tuupattua tusinajöötiä, jonka kriitikot ovat armeliaasti unohtaneet viatonta elokuvakansaa säästääkseen. Mitään järjellistä syytä elokuvan vuokraamiselle ei siis tunnu olevan ja silti huomaan seisovani tiskillä mokoma kiekko kourassa. The Grand on pokerileffa ja siksi aiheeseen hienokseltaan hurahtaneella on houkutus heittää, pettymyksen uhallakin, kaikki peliin. All-in.
The Grand osoittautui voittavaksi kädeksi.
Elokuva rakentaa huikaisevan parodian ammattilaispokerin maailmasta kaikkine sen lieveilmiöineen. Estradille marssitetaan toinen toistaan värikkäämpiä ja hulvattomampia roolihahmoja, joilla jokaisella on omat motiivinsa voittaa legendaarinen pokeriturnaus, The Grand, sekä sen pääpalkinto 10 miljoonaa dollaria.
Woody Harrelson esittää päihteisiin haksahtanutta naistenmiestä, Jack Faroa, jolla on puolustettavanaan perintökasinon tulevaisuus. Vaikka kerronnan päälinjat monin paikoin etenevät juuri Faron kautta, muut ensemblen jäsenet eivät jää statisteiksi. Nettipokerin kautta turnauspaikan lunastanut amatööri, asperger-piirteitä omaava ihmistietokone, suurperheensä tulevaisuuden eteen taisteleva perheenäiti, vanhan liiton pokeriveteraanit sekä isänsä huomiosta kisaava sinkku esitellään sellaisella perusteellisuudella, ettei elokuvan nähtyään haluaisi päästää heistä kenestäkään irti. Yksikään hahmoista ei tunnu yhdentekevältä.
Jos pelaajia pitää elokuvan päähenkilöinä, myös sivuosien kohdalla on onnistuttu niin näyttelijätyössä kuin käsikirjoituksessakin. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Ray “kaikkien rakastama Raymond” Romanon esittämä hämmentävä perheenisä, jonka elämän kiintopisteitä ovat viiden lapsen ja rakastavan vaimon lisäksi nettifutisjoukkueen managerointi, sanontojen ja kättelyjen keksiminen sekä salamaniskusta selviämisen muistelu. Sama häiriintyneiden tyyppien ilotulitus jatkuu kautta linjan.
Myös itse tarina yllättää positiivisesti. Vaikka sitä rakennetaankin alusta alkaen melko kliseiseen ja ilmeiseen suuntaan, muistetaan katsojan jalkojen alla olevaa mattoa nyppiä aika ajoin sen verran, että mielenkiinto säilyy yllä. Juonen käänteet ja koukut eivät kenties lennätä suoranaisesti pyrstölleen, mutta ne pitävät katsojan valppaana. Mikään langanpäistä ei loppukudelmassa saa tarkalleen sellaista päätöstä kuin olisi osannut odottaa ja hyvä niin, sillä pokerielokuva ei kaipaa disney-loppua.
Elokuvalla on toki omat heikkoutensa. Vaikka tarina soljuu vaivattomasti eteenpäin, se jakaantuu ehkä tarpeettomankin selvästi tyylillisesti erilaisiin osiin. Alkupään roolihenkilöiden esittelyvaihe on muutamia draamallisia käänteitä lukuunottamatta lähes puhdasta (pseudo)dokumenttia, jonka käsivarauskuvaus sekä ruudussa vilistävät selitetekstit ja -nuolet saattavat tuntua jonkun silmissä joko häiritseviltä, tai halpamaisilta Fight Club -lainoilta. Loppupuolella huomio kiinnittyy itse turnauksen finaalivaiheeseen, jonka aikana kuvallinen kerronta noudattaa varsin orjallisesti pokerin tv-lähetysten tyyliä. Tämä voi televisioituun Texas-Hold’em -pokeriin tottumattomalle olla todellista peliä nopeatempoisemmasta etenemisestä huolimatta sekavaa seurattavaa.
Kenties elokuvan kohtalo varjoihin unohtuneena pikkuhelmenä piilee kohdeyleisössä. Pokeriharrastajat ovat Suomessa viihdeteollisuuden kannalta marginaalinen ryhmä ja nimenomaan heille The Grandilla on uskoakseni eniten annettavaa. Pokerimaailma muodostaa oman alakulttuurinsa tapoineen ja erikoispiirteineen, joten sen yksityiskohtiin kohdistuva parodia ei ehkä osu maaliin aiheeseen perehtymättömän kohdalla. Heille The Grand on ehkä tähden tai sen puolikkaan verran arvottomampi hahmovetoinen jenkkikomedia. Useamman cameo-rooleissa vilahtaneista pokeritähdistä tunnistaneille, vinksahtaneen huumorin ystäville leffa on kuitenkin neljän tähden arvoinen iloinen yllätys.
