Slasherelokuva The Hills Run Red tuotiin markkinoille samalla tyylillä kuin Scream kymmenen vuotta takaperin: Se hyödyntää genressä vuosien varrella ohjelmaksi muodostunutta aineistoa, arkkityyppejä sekä henkilöiden toimintamalleja. Suoraan DVD-levitykseen filmattu elokuva on rakennettu John Carchiettan tarinaan, John Dombrowin käsikirjoiukseen ja sen on ohjannut editointipuolelta tullut uudehko yrittäjä Dave Parker.
Nuori kauhuelokuviin viehtynyt Tyler (Tad Hilgenbrink) haluaa kuvata dokumentin jäljettömiin kadonneesta 1980-luvulla filmatusta kauhuelokuvasta “The Hills Run Red”. Sen esittäminen lopetettiin aikanaan alkuunsa liiallisen tarkan väkivallan ja sadismin kuvauksen takia. Kyseisen elokuvan ohjaaja Wilson Wyler Concannon (William Sadler) on myös kadonnut jäljettömiin elokuvan myötä ja Tyler päättää jäljittää molemmat. Ainoa johtolanka tuntuu olevan Concannonin tytär Alexa (Sophie Monk), jonka avulla Tyler johdattaa tyttöystävänsä Serinan (Janet Montgomery) ja parhaan kaverinsa Lalon (Alex Wyndham) puoliväkisin The Blair Witch Projectin hengessä takametsiin kadonnutta filmiä metsästämään vain todetakseen, että “The Hills Run Redin” omat kasvonsa silponut ja nukkemaskiin naamioitunut sarjamurhaaja Babyface lieneekin oikeasti olemassa.
Juonta alustetaan hieman turhan perusteellisesti siihen nähden, että lopputuloksena on ohjaajan kovasta vastakkaiseen tähtäävästä ponnistelusta huolimatta keskitasoinen genren aiempaa maastoa toistava perusslasher. Tarina on – viittauksistaan lukuisiin lajin eri edustajiin huolimatta – eniten velkaa Jack Messittin 2008 ohjaamalle Midnight Movielle ja Masters of Horror-sarjan ensimmäisen kauden episodille Cigarette Burns, joka on ohjaaja John Carpenterin käsialaa. Molemmissa ajetaan myös takaa kadonnutta kauhuklassikkoa. Screamin tapaan The Hills Run Red yrittää hyödyntää genren kliseitä hiukan parodisesti siellä täällä ja pyrkii rikkomaan tiettyjä kauhuelokuvissa kliseiksi muodostuneita malleja ratkaisemalla asiat toisin, mutta väsähtää lopulta itse aiemmin nähdyksi sarjamurhaajan ja nuorison väliseksi yhteenotoksi. Loppuratkaisua venytetään ja jatketaan puoliväkisin.
Näyttelijäjoukosta erottuu lähinnä pitkän linjan veteraani William Sadler, jonka pohjiaan myöten turmeltunut olemus vangitsee. Popstars-ohjelmasta muusikkona vuosituhannen alussa pinnalle ponkaissut australialainen Sophie Monk on roolissaan mukiinmenevä ainakin elokuvan nuorukaisiin verrattuna. Sophie esittelee myös runsasmuotoisia sulojaan ilahduttavan auliisti ja luo elokuvalle siten vähän lisää katsottavuutta tyypillisen genreen viehtyneen katsojaryhmän keskuudessa (nuoret ja vähän vanhemmat miespuoliset gorehoundit). Tad Hilgenbrink ei sanottavasti onnistu Tylerina vakuuttamaan ja jättää hahmonsa kovin pintapuoliseksi. Alex Wyndham sen sijaan yllättäen rakentaa hiukan potentiaalia osassaan – sääli, että käsikirjoittajat eivät antaneet hänelle enemmän aikaa. Babyface on päällepäin karikatyyrimäinen Jason-klooni, mutta onneksi syvyyttä ja eroavaisuutta perinteiseen slashersilpojaan löytyy elokuvan edetessä: Babyface osaa puhua, ajatella ja omaa jopa huumorintajua – valitettavasti kaikkea tätä kuitenkin perin vähän.
The Hills Run Redin värimaailma ja valaistus on runsas ja palkitseva, jos jotakin hyvää täytyy tästä välttämättä kaivaa. Ohjaaja onkin äityä aiheeseen liittyen paikka paikoin jopa runolliseen valon ja varjon leikkiin, mutta valitettavasti tällaisella suoraan DVD:lle suunnatulla kauhugenren keskivertotekeleellä ei ole kapasiteettia eikä budjettia levittäytyä taide-elokuvan alueelle.
The Hills Run Red erottuu slasher-kauhujen joukosta edukseen ja sisältää ideallista omaperäisyyttä sekä ainakin lajin diggareiden mielenkiintoa ylläpitävää antikikkailua, vaikka se tarinallisesti ja kuvallisesti onkin tyypillinen genren potpuri. Parker kuitenkin saa ujutettua elokuvaan tiettyä tyyliä ja genren historiasta kumpuavat vihjaukset ja antikliseet pitävät mielenkiintoa yllä – ainakin siihen asti, kun se alkaa itse sortua kliseisyyteen ja helppoihin ratkaisuihin.
