The Roomin katsominen on elämää muuttava kokemus. Se on enemmän kuin vain huono. Se on niin huono, että sitä katsoessa mieleen hiipii ajatus, että ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja-päänäyttelijä Tommy Wiseau on jonkinlainen hullu nero. Elokuva on surkea jokaisella kuviteltavissa olevalla tavalla, ja se koukuttaa katsojan aivan alusta lähtien, nähdäkseen kuinka huonoksi elokuva voi vielä mennä. Jos joutuisin eristykseen autiolle saarelle ja saisin tuoda mukanani vain 5 elokuvaa, tällä hetkellä The Room olisi yksi niistä. En voi kuvata pakkomiellettäni tätä sanoinkuvaamatonta tekelettä kohtaan muuten kuin luettelemalla asiat, joita siinä rakastan. Tai ainakin osan niistä.
1. Elokuvan juoni käsittelee kolmiodraamaa kolmen maailman vähiten kiinnostavan henkilön välillä. Johnny on vampyyriltä näyttävä, sotkuisella aksentilla puhuva pitkätukka, joka oletettavasti työskentelee pankissa. Lisa on hänen tuleva vaimonsa, joka pysyttelee kotona tehden hyvin vähän mitään, mutta sanoo ettei päässyt tietokonealalle, koska se on “liian kilpailuhenkistä.” Lisa julistaa lähes joka kohtauksessa ettei seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen enää rakasta Johnnya, vaan Markia, Johnnyn parasta ystävää (jonka tiedämme, koska hän sanoo sen elokuvan aikana noin 10 kertaa). Mark on yksi elokuvahistorian typerimmistä pölkkypäistä. Vielä senkin jälkeen, kun hän on harrastanut seksiä Lisan kanssa kahdesti, kun Lisa on toistuvasti soitellut hänelle ja johdattanut hänet paikkoihin joissa he voivat olla rauhassa, Mark kyselee edelleen: “What are you doing?”, kuin lapsi joka ei ymmärrä että kaksi plus kaksi on neljä. Tämä on elokuvan alkuasetelma, ja silti suurin osa elokuvasta on suurenmoisen itseään toistavaa, hahmojen istuessa paikallaan, sanoen samoja asioita toisilleen uudestaan ja uudestaan, liikuttamatta juonta minnekään.
2. The Room koukuttaa katsojan alusta lähtien, ja siitä kiitos kuuluu eriskummaiselle naapurin pojalle, Dennylle. Tämä yliopisto-opiskelija on kuulemma orpo, jonka Johnny on ottanut suojatikseen; hän mm. maksaa Dennyn vuokran ja koulumaksut. Elokuvan alkukohtauksessa Johnny antaa Lisalle lahjaksi punaisen mekon, laittaa sen päälleen, ja sekä Johnny että Denny kehuvat sitä (“wow you look so sexy Lisa”). Johnny sanoo olevansa hieman väsynyt ja johdattaa Lisan ylös portaita. Kamera keskittyy Dennyyn, joka vihjeen ymmärtämisen ja poistumisen sijaan seisoo paikallaan, haukkaa palan omenasta ja lähtee seuraamaan rakastavaisia ylös portaita. Hän hyppää sänkyyn ja liittyy Johnnyn ja Lisan tyynyesileikkiin. Johnnyn ja Lisan täytyy aidosti ääneen sanoa Dennylle, että he haluavat olla rauhassa seksiä varten. “I know, I just like to watch you guys”, Denny sanoo. Mitä helvettiä? Tämän tyypin pitäisi opiskella yliopistossa, mutta käyttäytyy kuin olisi henkisesti jälkeenjäänyt. Yksi teoria voisi olla, että Dennyllä on outoja homoseksuaalisia tunteita Johnnya kohtaan, mutta se olisi huomattavasti syvällisempää ja moniselitteisempää kuin mihin elokuva/Tommy Wiseau on kyennyt.
3. The Room on täynnä sivujuonia, jotka ilmestyvät tyhjästä ja joihin ei enää palata yhden kohtauksen jälkeen. Yhtäkkiä Lisan manipuloiva äiti julistaa, että hänellä on rintasyöpä (“I got the results of the test back, I definitely have breast cancer”). Tähän ei enää kertaakaan palata elokuvan aikana. Yhtäkkiä vaarallinen huumediileri tulee aseella uhaten vaatimaan Dennyltä rahoja huumeista, joita tämä osti (mikä tarkoittaa, että kyseessä on maailman huonoin huumediileri, jos hän myy huumeita luotolla). Johnny ja Mark pelastavat Dennyn, kaikki hahmot kerääntyvät katolle ja huutavat toistensa päälle. Tähänkään ei palata elokuvan aikana kertaakaan. Lisa keksii tarinan, että humalainen Johnny löi häntä. Johnny kieltää sen. Tähän ei palata elokuvan aikana kertaakaan. Lisa valehtelee Johnnylle olevansa raskaana, vain “tehdäkseen asioista mielenkiintoisia.” Hän sanoo ystävättärelleen, että hän ja Johnny luultavasti kuitenkin hankkivat lapsen jossain vaiheessa, mikä on melkoisessa ristiriidassa aikaisempien “en enää rakasta häntä”-lausuntojen kanssa. Tähän valevauvaan ei enää elokuvan aikana palata. Yhdessä vaiheessa tämä ystävätär livahtaa poikaystävänsä kanssa Johnnyn ja Lisan asuntoon harrastamaaan seksiä. Miksi, siihen en osaa vastata. Kun Lisa ja hänen äitinsä ilmestyvät paikalle kesken kaiken, äiti kysyy: “Who are these characters?” Juuri niin, hyvä rouva. Elokuva keksii uusia sivujuonia uudelleen ja uudelleen, koska mikään aikaisempi ei pysy mukana.
4. Elokuvan vuorosanat ovat hämmästyttävän epäaidosti luettuja. Puolet elokuvasta vaikuttaa dubatulta, erityisesti Johnnyn vuorosanat. Suuri osa näistä dubbauksista epäonnistuu sopimaan yhteen näyttelijöiden suun liikkeiden kanssa. Yksi kukkakauppaan sijoittuva kohtaus sisältää pelkkää dubattua dialogia, ja kohtaus kestää noin 10 sekuntia. Tähän kymmeneen sekuntiin mahtuu kuitenkin tämä keskustelu: “Can I help you?” “Yeah, can I have a dozen red roses, please.” “Oh, hi Johnny, I didn’t know it was you. Here you go.” “That’s meee! How much is it?” “It’ll be eighteen dollars.” “Here you go, keep the change. Hi doggie.” “You’re my favorite customer.” “Thanks a lot, byeee.” Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että hahmot tuskin ehtivät edes vetää henkeä välissä. Johnnyn nopeat mielialan vaihtelut vuorosanojen aikana ovat käsittämättömiä. Hän vaihtaa suoraan kiukkuisesta “I did not hit her! Its not true, it’s bullshit, I did not hit her, I did naaaat!” rentoon ja leppoisaan “oh hi Mark!”. Dialogi on vain hyvin harvoin lähellä oikeaa, uskottavaa ihmispuhetta.
5. Useat mieshenkilöt toistelevat Lisalle useaan kertaan kuinka poikkeuksellisen kaunis hän on, mutta tämän naisen persoonallisuus on kuin kuollut ruukkukasvi. Lisaa esittävä Juliette Danielle on kyllä ihan nätti nainen, mutta niin kaunis että hän voisi manipuloida useita miehiä? Enpä usko. Daniellella näkyy selvästi pienehkö vatsa, mikä on kyllä täysin sallittua, mutta Hollywoodin näkökulmasta nainen jolla ei ole koveraa vatsaa, on läski. Lisan ystävä Michelle on todellisuudessa huomattavasti vetovoimaisemman näköinen, ja olisi sopinut Lisan rooliin paremmin (näyttelijäntaidoilla kun ei elokuvassa ole mitään merkitystä). Ehkä Danielle oli valmis seksikohtauksiin ja Michellen näyttelijä ei.
6. The Room on rakenteeltaan kuin pehmopornoa. Elokuvassa on neljä pitkää seksikohtausta, joskin yksi niistä on kasattu kokonaan jo aiemmin nähdystä materiaalista. Kaikki kohtaukset ovat äärimmäisen epäeroottisia, ja kaikissa käytetään kamerakulmia, joiden takia on mahdoton nähdä, mitä oikein tapahtuu. Johnnyn pasteijamainen takamus pumppaamassa Lisan lanteita on lähes yhtä seksikästä kuin . Kun Lisa ja Mark harrastavat seksiä kierreportaissa, Wiseau osaa hädin tuskin kehystää toiminnan järkevästi. Miksi kukaan haluaisi harrastaa seksiä kierreportaissa? Sehän johtaa vain krooniseen selkäkipuun. Mark ei edes ota housujaan pois jalasta. Mikä tekee kaikista seksikohtauksista vielä karmivampia on se, että jokaisen taustalla soi aina jokin siirappinen popkappale. Kaikki on R&B:tä jostain 90-luvun syövereistä urisevalla seksikitaralla höystettynä, ja se kaikki kuulostaa aivan kamalalta.
7. Wiseau tekee ohjaajana mitä kummallisimpia ratkaisuja. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vain muutamaan paikkaan, ja yksi niistä sattuu olemaan Johnnyn kerrostalon katto. Järkevä ratkaisu tässä tapauksessa olisi kuvata aidolla katolla. Wiseau päättikin kuvata lavasteiden avulla ja käyttää surkeaa greenscreen-taustaa, joka vaihtuu elokuvan aikana ainakin 4 kertaa. Aina välillä nähdään ilmakuvaa San Franciscosta, jonka pitäisi ilmaista ajan, tuntien, päivien tai ei minkään ajan kulumista. Kun Lisa huutaa Dennylle hysteerisenä huumediileritapauksen jälkeen, hänen itkua ja kiljumistaan ei voi nähdä, koska Wiseau on leikannut naaman pois kuvasta. Kohtaus vaihtelee Dennyn kasvojen ja Lisan pään vasemman puolen välillä. Elokuvan ainoa idea siitä miten miehet viettävät aikaa keskenään on jalkapallon heittely. Mark ja Johnny menevät yhdessä vaiheessa puistoon heittelemään palloa, ja käyvät samalla tyhjänpäiväistä keskustelua, joka hukkuu tuskallisen musiikin alle. Elokuvassa on useampikin kohta, jossa dialogi suorastaan taistelee taustamusiikin kanssa. Elokuva kuvattiin samanaikaisesti 35mm-filmille sekä digitaalisella kameralla, ja Wiseau kuvitteli tämän olevan elokuvahistorian mullistava ratkaisu. Alun perin lopussa piti myös olla kohtaus, jossa Johnny paljastuu vampyyriksi, mutta kohtausta ei voitu toteuttaa rahavajeen vuoksi, kun mukana piti olla lentävä autokin.
8. The Roomissa on valtava määrä aivan käsittämätöntä dialogia, kohtauksia joissa ihmiset istuskelevat, ja joku mutisee jotain epämääräistä ei kenellekään. Tässä muutamia loistavia esimerkkejä:
Mark jollekin selittämättömälle hahmolle, joka ei hyväksy hänen ja Lisan suhdetta: “Keep your stupid comments in your pockets!”
Sama selittämätön hahmo: “It feels like I’m sitting on an atom bomb that is going to explode!”, johon Michelle: “Me too!”
Lisan äiti: “Nobody ever listens to me.”
Lisa: “You’re probably right about that, mom.”
Johnnyn elämänviisaus: “If a lot of people love each other, the world (sanoo worrulld) would be a better place to live.”
Johnny kutsuu jotain muuta hahmoa kanaksi, ja tekee tämän kummallisen imitaation: “Cheep, cheep, cheep, cheeeaaaaaaaaiiiiiiiiiip.” Tämä toistuu elokuvan aikana kolme kertaa.
Tämä lyhyt keskustelu Johnnyn ja Markin välillä kahvilassa:
Mark: How was work today?
Johnny: Oh pretty good. We got a new client, at the bank. We make a lot of money.
Mark: What client?
Johnny: I cannot tell you, it’s confidential.
Mark: Oh come on, why not?
Johnny: No I can’t. Anyway, how is your sex life?
Ja lopulta, ikään kuin elokuvan tunnuslause, kun Johnny on saanut tarpeekseen Lisan tempauksista: “You are tearing me apart, Lisa!”
Voisin jatkaa The Roomin elokuvallisten virheiden listaamista loputtomiin, mutta yhden maailman huonoimman elokuvan virheiden listaaminen lienee lopulta turhaa. Tommy Wiseaun täysin vakavin aikein tekemän draaman huikea määrä virheitä on myös sen vahvuus. Useimmilla hunoilla elokuvilla on rajallinen määrä virheitä, kuten vain paska käsikirjoitus tai puiseva näytteleminen. The Room ei ole muuta kuin 99 minuuttia elokuvallista huonoutta kaikin mahdollisin tavoin. Tunnen olevani kokonaisempi ihminen nähtyäni tämän merkkiteoksen. Suosittelen keräämään hyvän kaveriporukan kokoon ja astumaan sisään Tommy Wiseaun ihmeelliseen maailmaan. Suosittelen myös lukemaan Greg Sesteron (Markin näyttelijä) kirjoittaman, ratkiriemukkaan hauskan kirjan The Disaster Artist, joka kertoo elokuvan synnystä ja Sesteron suhteesta hulluun neroon nimeltä Tommy Wiseau.
