The Walking Dead -sarjan toinen tuotantokausi jakaa tunteet, nyt hyvin draamapohjaiseksi muuttuneesta sarjasta.
Jos ensimmäisellä kaudella pahin vihollinen oli zombie, niin toisella kaudella se toinen ihminen. 2. tuotantokaudella hahmot ovat tietyllä tavalla jo hyväksyneet elämän zombien keskellä, mutta tämä vain vahvistaa erinäisten hahmojen “pimeän puolen” paljastumista. Tuotantokausi kuvaa hyvin sitä, kuinka mahdollisen maailmanlopun koittaessa ja pakollisen selviytymistaistelun edessä käsitys oikeasta ja väärästä himmenee.
Sarjan toisen tuotantokauden aikana useat aiemmassa kaudessa sivussa olleet henkilöt pääsevät enemmän esille. Tämä tuo sarjaan lisää syvyyttä, kun enää ei keskitytä vain muutamaan päähenkilöön. Muutamissa henkilöhahmoissa voi myös havaita huomattavaa kehitystä tapahtuneen sitten ensimmäisen kauden.
Onnistuneimpiin roolisuorituksiin kuuluu ehdottomasti Chandler Riggs Carl Grimesin roolissaan. Tämän hahmon muutos äidin pikkupojasta itsenäiseksi, kenties paikoin kylmäksi pojaksi on onnistuttu toteuttamaan todella hyvin. Chandler saa myös tuotua esiin millaista on kasvaa ympäristössä, jossa lapsuus on unohtunut ja kuolemanpelko on arkipäivää. Parhaista roolisuorituksista puhuttaessa, mainittakoon myös Norman Reedus Daryl Dixonina. Ensimmäisen kauden “kuumakalle” on nyt huomattavasti rauhallisemi ja jopa herkempi persoona, säilyttäen silti samalla oman ärhäkän itsensä.
Sarjan toinen tuotantokausi sortuu alussa valitettavasti toistoon, mikä saa katsojan hiukan pettymään. Mutta kun malttaa katsoa pidemmälle, yllättävät juonenkäänteet sarjassa lisääntyvät. Sarja jaksaakin yllättää aina viimeiseen kohtaukseen saakka, mikä saa katsojan haluamaan aina vain lisää. Missään tapauksessa sarjaa ei siis voi moittia ennalta-arvattavaksi.
Vaikka The Walking Dead ei noudatakaan monilta osin alkuperäistä sarjakuvaa, suotakoon se anteeksi. Sen verran laadukasta kauhuviihdettä sarja kuitenkin tarjoilee, ettei siitä voi kuin pitää.
