Ensiksi on mainittava, että kyseessä on kunnianosoitus George A. Romeron 60-luvulla valmistuneelle samannimiselle klassikkoelokuvalle. Tämä ei siis missään nimessä ole rahan kiilto silmissä väsätty surku-remake, joka vain raiskaisi alkuperäisversionsa (=useimmat remaket). DVD:n haastatteludokumenttia katsellessani, ohjaaja Tom Savini kertoi Romeron itse haluavan hänen ohjaavan elokuvastaan uusintaversion. Siinä Savini onnistui yllättävän hyvin, onhan tämä maailman tunnetuimman kauhumaskeeraajan ensimmäinen ohjaustyö. Tom Savinihan on tunnetusti toiminut maskeeraajana ja erikoistehostemiehenä lukuisissa (kauhu)elokuvissa, etenkin Romeron teoksissa, joissa tämä on myös näytellyt pienissä sivurooleissa. Lisäksi Romeron nimi esiintyy alkuteksteissä kahdesti, mukaanlukien DVD:n kannessa, niin edessä kuin takanakin.
Filmi on lähes täysin samanlainen kuin alkuperäisversionsa. Uusia kohtauksia ei juurikaan ole, sen sijaan alkuperäinen Night of the Living Dead on suorastaan tiivistetty hieman lyhempään (ja värilliseen) versioon. Jotain uutta ja omaperäistä tässä on, mutta saisi olla enemmän. Tunnelma ei yllä lähellekään siihen pisteeseen, missä alkuperäisen loistava, käsinkosketeltava tunnelma on.
Elokuvahan alkaa alkuperäisversionsa tapaan hautausmaalla, sisarusten Johnnien ja Barbaran saapuessa sinne äitiänsä muistelemaan. Johnnie saa surmansa elävän kuolleen hyökkäyksessä, jonka seuraksena Barbara joutuu paniikkiin ja pakenee häntä jahtaavia zombeja hylätylle talolle. Talohan ei olekaan täysin asumaton, vaan siellä piilee joukko muita selviytyjiä. Yhdessä he sitten koittavat selvitä suuresta ihmislihaa himoitsevasta zombie-joukosta, keinolla tai toisella…
Ainakin alkua myöten leffa etenee aivan liian nopeasti. Tunnelmaa ei keretä kunnolla luomaan ennen kuin jo tapetaan ja paetaan eläviä kuolleita.
Ja mitä henkilöhahmoihin tulee, ne ovat pohjimmiltaan samanlaisia alkuperäisiin hahmoihin verrattuna. Tosin, alkuperäisen version naispäähahmo, Barbara, on viaton, avuton ja täysin peloissaan. Näin on tässäkin alkua myöten, mutta ennen kun kerkeää huomaamaankaan, on kiltistä Barbara-tytöstä tullut rohkea ja kova elävien kuolleiden lahtaaja. Hän lähtee jopa yksin sooloilemaan ulos zombien joukkoon kivääri kädessään. Ohjaaja nimenomaan kertoi haastattelussa haluavan elokuvaansa naissankarin, “kuten Alienissa”. Tämähän on varsin mainio uudistus. Miespääosa, Ben, on hyvin samankaltainen kuin alkuperäisen kivikova selviytyjä, joka selviäisi mainiosti yksinkin – tässä hieman ärhäkämpi kenties. Ja kellarissa kökkivä kusipäinen Harry, on tässä vain entistä kusipäisempi – läpsii vaimoaan, juopottelee, riitelee, huutaa, eikä toimi lainkaan ryhmässä muiden kanssa, vaan nyhjää talon kellarissa haavoittuneen tyttärensä kanssa. Riitelyä ja erimielisyyksiä syntyy jo Harryn ja Benin ensitapaamisen aikana, jotka jatkuvat aina lopputwistiin saakka.
Zombit ovat tällä kertaa typerämpiä kuin koskaan, joka näkyy esimerkiksi siinä, että Barbara hauskasti ehdottaa “Ovatpa ne hitaita… Mehän voimme kävellä niiden ohitse, ei tarvitse edes juosta!”. Zombien vähäisellä aivotoiminnalla jopa vitsaillaan, joka ei mielestäni ole hyvä juttu. Voisivat laahustaakin hieman nopeammin, joka on yksi syy siihen, miksi elokuva ei onnistu pelottamaan saatikka saamaan katsojaansa minkäänlaiseen jännitykseen (=liian helppoja vastuksia). Se on toki hyvä, etteivät tällä kertaa osaa käyttää työkaluja, mutta voisivat olla enemmän murhanhimoisia raakalaisia, jotka ajavat uhrinsa paniikkiin ja katsojansa ahdistukseen.
Näyttelijäsuoritukset eivät myöskään yllä alkuperäisen tasolle, joka ei sinänsä ole yllätys, sillä lähes joka näyttelijä vetää elokuvassa ensimmäisen roolinsa. Maskeeraukset ja efektit ovat hienoja, ovathan nämä ohjaajan erikoisalaa, ja toiminut näiden parissa kymmeniä vuosia. Vertakin lentää kivasti.
Harmittavaa, että leffa ei ole lainkaan pelottava, kuten alkuperäinen. Tässä ei ole tunnelmaa, tässä ei ole jännitystä. Ei tarpeeksi kauhun aineksia luomaan loistavaa kauhuelokuvaa. Lisäksi parhaat kauhuelokuvat tehtiin ennen 90-lukua, joten miksikään loistavaksi ei tästä ole.
Ja kuten aikaisemmin sanoin, leffassa on liian vähän Tom Savinin omaa ideaa. Olisin toivonut muutamia lisäkohtauksia, mitä ei Romeron versiossa esiintynyt. Mutta ei tämä missään nimessä samanlainen elokuva ole, ja lopputwisti on onneksi uudistettu kokonaan.
Loppujenlopuksi varsin hyvin ja hyvällä mielellä toteutettu remake, joka omasta mielestäni päihittää 2000-luvulla valmistuneen remaken Romeron zombi-trilogian toisesta osasta, jossa ei kunnon kauhumeininkiä ole lainkaan, vaan on enemmän puhdasta toimintaviihdettä (vaikka en tätä siihen kaikista mieluiten vertaisi). Alkuperäistään tai ylipäätään mitään Romeron zombi-teosta tämä ei voita millään saralla, jota en kyllä odottanutkaan. Kutakuinkin Tom Savinin “Elävien Kuolleiden Yö” on yksi onnistuneimpia remakeja, jonka jokaisen Living Dead -trilogian fanin on nähtävä.
“They’re Dead, But They’re Comin’ Right For Us!”
nimimerkki: Jammar
