Ernest P. Worrell (Jim Varney), tuo katkeamattoman törttöilun, tunaroinnin, tallukoinnin, toikkaroinnin ja ennen kaikkea [B]sekoilemisen[/B] suurmestari ja [I]premier danseur[/I] haluaa päästä ajamaan motorisoitua ajoneuvoa ja ukko värväytyy palvelukseen. Luvassa on siis katkeamatonta sekoilua tuon kaikkien aikojen riemuidiooteimman säheltäjän poukkoillessa pitkin poikin elokuvallista olemassaoloa ja tämä suuntaa johonkin tirbukiaan.
Miljööt ja genret ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa fiktiossa. Jostain omituisesta syystä aseellinen palvelus imee puoleensa komediaa ja huomattavasti vähemmän kauhua. Hyvin paljon elokuvallisen Morgothin, John R. Cherry III:n alaisuudessa syntynyt ja Jim Varneyn, tuon Sauroniksi soveltuvan [I]argumentin[/I] henkilöimä Ernest P. Worrell sekoili kahdeksassa elokuvassa ja jo katsottujen esimerkkien perusteella ne soveltuvat kammottavan kauhuleffan genrekaanoniin. Juuri siihen meikkiefektiukkojen hallitsemaan genreen missä ruumis vääntyy uusiin ja [I]eksoottisiin[/I] muotoihin koneistettuja työkaluja käyttäen. “Käsikirjoitus” on epämääräinen tekosyy jonka Maailman Musta Vihollinen kirjoitti mustan sydämensä mädällä turmellakseen olemassaoloa ja tämä myös osaa kohdistaa kinoapparaatin orjiinsa joita säälimättömät kiroukset piinaavat.
Jim Varney kiteyttää ja tislaa olemassaoloon epämääräisellä junttiaksentilla mökeltävän [I]asian[/I] jonka pään ympärille on kääritty useampi metri purukumin tavoin paukkuvaa verinahkaa. Tämän nimiasian lisäksi leffassa on muitakin naamoja kääntymässä ja näiden joukossa on ulkomaanpellejä. Edellä mainittujen käsittelyssä Valheiden Herra erityisesti osuu ärsytyshermoon ja aiheuttaa vaivautunutta myötähäpeää. Suureksi harmiksi leffa ei myöskään toimita sitä aivot kramppiin iskevää antilaatua joka naulaa katsojan penkkiin silkasta järkytyksestä vaan on itse asiassa aika helvetillisen tylsä ja jopa “”komedian”” kohdalla se on huono asia. Itse asiassa ainoa jokseenkin hyvä asia tässä mitättömässä elokuvallisen uhman kouristuksessa on sen status Ernest P. Worrellin kauan odotettuna Waterloona ja edes sellaisena se ei toimi ollen pelkkä vetinen kiinanpommi odotetun Tallboyn sijasta.
Kaikkien (paitsi Valarin karanneen orjan) onneksi Ernest P. Worrell katosi olemassaolosta tämän jälkeen ja Allekirjoittanutkin voi huokaista helpotuksesta. Jokainen lukija kuitenkin kysyy onko kyseessä hyvä tai edes katsomiskelpoinen elokuva. Vastaus on: ei todellakaan ja se on lisäksi tylsä.
