Albert Pyun on niitä ohjaajia, joiden lähestulkoon jokaisen elokuvan allekirjoittanut on nähnyt. Miehen B-leffat vainoavat pahaa-aavistamatonta ihmistä videovuokraamon hyllyillä päivästä toiseen, eikä loppua näy niin kauan kuin arvostelijan kaltaiset typerykset niitä vuokraavat.
Elokuva kertoo Dennis Hopperin esittämästä hullusta pommimiehestä jonka tyttöystävän etsivä Nettles (Sizemore), sekä hänen parinsa Fuzzy (räppäri Nas) pidättävät. Kuitenkin Fuzzy kuolee pidätystä tehdessä, ja saapa hän viimeisinä sanoinaan höpistyä jotain naurettavaa Nettlesin sisäisistä demoneista. Tämä hullu pommimies alkaa sitten räjäytellä paikkoja, ellei hänen tyttöystävänsä pääse vapaaksi, ja näin saadaan mukaan myös paikallisen pommiryhmän pomo Frank Glass (Seagal).
Leffan aikana katsoja meinaa monta kertaa purskahtaa itkuun. Ei suinkaan koskettavuuden takia, vaan siksi, että tällaiseen on tullut tuhlattua aikaa. Kaikki näyttelijöiden väliset kohtaukset ovat omalla tavallaan uniikkeja, sillä eipä ole vähään aikaan tullut vastaan huonompaa elokuvaa kuin Ticker. Myöskään rajulta korniudelta ei olla vältytty, vaan alussahan tottakai Seagalin esittämä pommiekspertti epäonnistuu omassa tehtävässään, ja Hopperin pommittajahan on tuon iskun takana.
Elokuvaa markkinoidaan Steven Seagal-elokuvana, minkä takia itsekin siihen joskus hairahdin. Valitettavaa on vain se, että Seagal esittää pommiryhmän pomoa, roolia jossa kukaan ei häntä halua nähdä. Käy ihan sääliksi miehen nykyuraa, kun ajattelee hänen uransa alkupään armottomia tapporeissuja. Nyt mies vaan istuskelee parikymmentä kiloa lihavampana pakettiauton tavaratilassa ja purkaa pommeja. Aivan lopussa Seagal pääsee näyttämään aikidotaitojaan noin minuutin verran, mutta tässä vaiheessa katsoja on ehtinyt tuhota puolet aivosoluistaan, joten kohtaus ei jaksa viihdyttää pätkääkään. Varsinkaan kun se on onnettomasti koreografioitu. Loppukohtaus on muutenkin aivan onneton, ja siihen nähden koko muu elokuva tuntuu mestariteokselta. Ainoa asia, jonka takia Ticker kannattaa sinnitellä loppuun asti, on Steven Seagalin puheet ikuisesta rakkaudesta, ja heti sen perään lopputeksteissä kuultava miehen laulama kappale.
Ticker on umpisurkea tekele, josta ei saa mitään irti missään mielentilassa. Nämä elokuvat pistävät ihmettelemään, miksi Albert Pyunin kaltaiset ohjaajat saavat töitä edes B-leffojen parissa. Jos satut elokuvan jostain hankkimaan käsiisi, kannattaa miettiä vakavissaan, josko kuitenkin aloittaisi katsomisen lopputeksteistä. Suomalaisjulkaisun kannessa lukee kullanväriseen laattaan painettuna “Boxbuster laatuelokuva”. En halua edes kuvitella, millaisia ovat Boxbusterin huonommat pätkät.
nimimerkki: Nosoki
