Coenin veljesten toistaiseksi menestynein elokuva Menetetty maa tyhjensi 2007 vuoden Oscar-gaalan. Mukaan gaalasta tarttuivat parhaan elokuvan, parhaan käsikirjoituksen, parhaan ohjauksen ja parhaan miessivuosan palkinnot. Menetetty maa on saanut muutenkin paljon kehuja kriitikoilta ja on arvostetun leffaraamatun IMDb:n top 250-listalla sijalla 79. Jo pelkän laajan hypetyksensä ansiosta, olin odottanut kuin kuuta nousevaa, hetkeä jolloin pääsisin katsastamaan tämän “ehkäpä” mestariteoksen. Hypetyksen lisäksi mielenkiintoa lisäsivät nimekkäät ja hyvät näyttelijät. Varsinkin kolmikko Tommy Lee Jones-Javier Bardem-Josh Brolin vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Ja tietenkin itse ohjaaja- ja käsikirjoittajaveljekset Joel ja Ethan Coen, joiden elokuvien menestys on hyvin tiedossa.
Ahneus on paha synti. Liiasta ahneudesta voi syntyä pysäyttämätön väkivallan kierre, jolloin kenenkään henki ei ole enää minkään arvoinen, eikä sana “laki” merkitse enää mitään. Tämän tietää muuan asuntovaunussa asusteleva metsästäjä Llewelyn Moss (Josh Brolin) kiusallisen hyvin. Kesken metsästysretken Llewelyn löytää sattumoisin verisen rikospaikan keskellä Teksasin karua aavikkoa. Verisiä ruumiita, pieleen mennyt huumekeikka, kaksi miljoonaa dollaria riihikuivaa käteistä, eikä Llewelyn voi vastustaa kiusausta. Siitä hetkestä lähtien, kun Llewelyn vie rahat, aloittaa psykopaattinen “kaasupullo-murhaaja” Anton Chigurh (Javier Bardem) verisen teurastusretkensä päätavoitteenaan murhata rahat vienyt liero. Edes viranomaiset eivät pysty pysäyttämään Chigurhin ruumiiden täyttämää tapporetkeä. Samalla paikkakunnan sheriffi Ed Tom Bell (Tommy Lee Jones) yrittää pysyä mystisten murhien tasalla ja löytää Chigurhin. Mutta kuinka lopulta käykään?
Huolimatta valtavasta hypetyksestä Menetetty maa jättää pienen pettymyksen maun suuhun. Se ei vastannut täysin ennakkoon jo korkealle asetettuja odotuksia, mutta onnistuu siitä huolimatta olemaan varsin jännittävä ja kauttaaltaan onnistunut pätkä. Ainakin visuaalisesti Menetetty maa on todella onnistunut. Teksasin karut ja hiekkaiset aavikkomaisemat näyttävät silmiä hivelevän kauniilta. Maisemat korostuvat varsinkin elokuvan alussa, jossa aavikkoseutuja on haluttu näyttää pitkillä pysäytyskuvilla. Tämä antaakin heti alussa tarinalle varsin elegantin ja kiehtovan miljöön. 80-luvulle sijoittuva tarina on myös todella aidon ja realistisen oloinen. Pitkät, korolliset bootsit, olkihatut, tiukat farkut, kauluspaidat… ainakin vaatetuksen osalta teksasilaisuus ja 80-luku korostuvat erittäin aidontuntuisesti. Myöskin näyttelijöiden käyttämä Länsi-Teksasin aksentti kuulostaa hienolta ja aidontuntuiselta ja lisää tuntuvasti ajankohtaisuutta tarinaan.
Menetetty maa on kokonaisilmeeltään varsin synkkä. Coenin veljekset päättivätkin kokeilla parin hauskahkon komedian jälkeen, hiukan vakavasävyisempää ja väkivaltaisempaa tyyliä. Menetetty maa on koko kestonsa ajan erittäin vähäilmeinen ja piinaavan jännittävä. Varsinkin Chigurhin ja Llewelyn takaa-ajo motellihuoneesta Teksasin yöhön pitää katsojan takuuvarmasti penkin reunalla ja saa hengityksen pysähtymään jännittävyydellään. Coenit eivät olleet myöskään halunneet sulkea verta eikä väkivaltaa pois ollenkaan. Elokuva alkaakin välittömästi brutaalilla tappokohtauksella, joka todistaakin Coenien uuden, suoraviivaisemman tyylin. Myös aseet paukkuvat kovaan tahtiin ja Chigurhin käyttämä “kaasupullo-ase” on todella erikoislaatuinen, oudolla tavalla tyylikäs ja machomainen.
Coenien veljesten käsikirjoitus on sovitettu alunperin Cormac McCarthyn kirjoittamasti kirjasta: No Country for Old Men. Coenien käsikirjoitus on erittäin tarkkaa ja huoliteteltua. Se sisältää loistavaa dialogia, jossa elokuvan sisäinen, “näkymätön” teema korostuukin. Sitä ei saata huomata heti ensimmäisellä katsomiskerralla, allekirjoittaneelta se vaati toisen, tarkkaavaisemman yrityksen. Coeneilla on vahva ote tarinaansa koko sen kahden tunnin kestonsa ajan, eikä tuo ote lipsu missään vaiheessa. Tarinankulku on erittäin hidastempoista ja rauhallista, jolloin asiat tuodaan katsojien silmille kärsivällisesti ja yhtään hoppuilematta. Musiikkia elokuvassa soitetaan äärimmäisen vähän. Sen ansiosta katsoja kokee aitoa jännitystä ja jopa pientä karmivuuttakin elokuvan jännimmissä kohtauksissa. Tai toisaalta, katsoja voi kuulla omat sydämenlyöntinsä mikä saattaa olla myös suuri syy intensiivisyyteen.
On sanomattakin selvää, että näyttelijät nostivat suuren määrän Menetetyn maan tasoa. Varsinkin Oscarin arvoisen suorituksen tehnyt Javier Bardem on jäätävän kylmä ja aidosti pelottava esittäessään totaalisesti vinksahtanutta murhaajaa Chigurhia. Myöskin kiitettävän arvoiset roolisuoritukset tekevät vanha konkari Tommy Lee Jones ja pääosassa oleva Josh Brolin. Kaksikko näyttää todellakin aidosti teksasilaisilta aksentteineen, vaatetuksineen ja elkeineen. Tommy Lee Jones on hiljainen ja mietiskelevä konkaripoliisi joka yrittää saada jonkinlaisen järkeväpätöisen selityksen alati jatkuvalle murhakierteelle. Brolin taas hyvin hermonsa piettävä ahdinkoon joutuva viaton metsästäjä, joka vain sattui väärään aikaan, väärään paikkaan. Tai no toisaalta mies kyllä saa syyttää itseään, sillä ahneus ja rahanhimo veivät henkisessä taistelussa selätysvoiton, minkä vuoksi Llewelyn joutuu pakenemaan kaupungista toiseen henkensä kaupalla.
Menetetty maa sisältää pari mielenkiintoista seikkaa. Ensinnäkin päänäyttelijäkolmikko ei esinny kertaakaan yhteisissä kohtauksissa. Tai tarkemmin sanottuna heitä ei näy yhtäaikaa ruudulla. Tämä lisää todellakin elokuvan salaperäisyyttä ja mystisyyttä ja tuo katsojalle aavemaisen tunnelman. Myöskin em. musiikin vähäinen määrä oli mielenkiintoista huomata. Musiikkia ei todellakaan kuulu kuin erittäin vähän, suurimmilta osin pelkästään lopputeksteissä. Tämä tuo katsojalle rauhallisen tunnelman ja antaa tilaa dialogille ja katsojan mielikuvitukselle, sillä musiikki ei ole normaaliin tapaan vaikuttamassa ajatusten ja jännityksen tasoon temmollaan, taikka sävyllään. Katselu on siis periaatteessa täysin neutraalia.
Suureksi harmiksi joudun sanomaan, että Menetetty maa ei onnistu olemaan täydellinen elokuva. Ei, vaikka se kuinka sitä sinnikkäästi yrittäisikään. Elokuva hyytyy loppukirissä ja loppu menee turhaksi pölöttämiseksi, jonka tarkoituksena on tutkia henkistä kärsimystä, häviötä… sun muuta hömppää. Eli lapsenmaisesti sanottuna Menetetty maa sisältää tylsän lopun. No, oli asia lapsenomainen tai ei, se on kieltämättä aika totta. Kun katselu loppuu, olo on tyhjähkö ja vajaa niinkuin jotain järisyttävää olisi jäänyt vielä puuttumaan. Elokuva järisyttää aina alusta puoleenväliin saakka, sitten tunnelma onkin varsin alavireistä ja tyyntä ja mieliala kuin surkean katusoittajan: apea ja pettynyt. Pienellä parantelulla Menetty maa olisi voinut olla melkoista rallia aina loppusekunneilla saakka, jolloin se olisi voinut olla hyvinkin parempi. No, eipä auta itku markkinoilla sanoo vanha kansansanonta, Menetetty maa on kaikesta huolimatta tiivistunnelmainen ralli säestettynä upeilla näyttelijöillä, terävällä dialogilla ja kauniilla maisemilla.
