Tim Burtonin varhaisiin töihin kuuluva puolituntinen Frankenweenie kertoo nuoresta pojanklopista nimeltä Victor Frankenstein (Barret Oliver), joka viettää laatuaikaa lemmikkikoiransa Sparkyn kanssa. Kauhein mahdollinen kuitenkin tapahtuu: koira jää auton alle ja kuolee. Victor keksii pian keinon saattaa koiraparka takaisin ihmisten ilmoille, mutta hänen tekonsa saa aikaan kummastusta sekä naapurustossa, että hänen vanhemmissaan (Shelley Duvall, Daniel Stern).
Burton työskenteli Frankenweenietä tehdessään Disneyllä, mutta koska studion mielestä hän oli tuhlannut heidän rahojaan tekemällä liian synkkää ja lapsille sopimatonta kuvastoa, annettiin hänelle potkut. Suhteellisen tarpeetonta mielestäni, sillä ei Frankenweenie ole suinkaan sieltä synkimmästä päästä jos vertaa vaikka Burtonin edelliseen tummasävyiseen Vincent-lyhäriin. Frankenweenie on loppujen lopuksi positiivinen kertomus ja ihan hauska sellainen.
Idea tässä on hupaisa ja se tarjoaa teokselle hyvän alun. Juoni mukailee Frankensteinin tarinaa, mutta tässä henkiin herää koira, eikä ihminen. Viittauksia ja samankaltaisuuksia edellä mainittuun löytyy useita, jopa tuulimyllykohtauskin on mukana tosin hieman erilailla tehtynä. Pieni viite Frankensteinin morsiameenkin on havaittavissa. Burtonille ominaiset goottielementit tulevat esille vain parissa kohdassa, sillä ulkoasu on suurimman osan ajasta arkinen.
Puoli tuntia on juuri sopiva kesto tälle elokuvalle, sillä hyvistä lähtökohdistaan huolimatta juoni ei ole loppujen lopuksi kovin kummoinen, eikä tarjoa keskivaiheilla paljonkaan ihmeitä. Näyttely pelaa, muttei ole erityisen mieleen jäävää. Jos tästä olisi tehty täyspitkä elokuva, olisi lopputulos saattanut olla liian venytetyn oloinen. Siksi Frankenweenie toimiikin hauskana lyhytelokuvana vallan mainiosti.
