Oli vuosi 1984. Toimintaelokuvan suurin kukoistusaika oli alkanut, ja seuraava vuosi tulisi olemaan kaikkien aikojen herkullisin action-vuosi sisältämällä peräti neljä lahtausklassikkoa (tuon nimikkeen saadakseen actionpätkän täytyy sisältää yli 70 on-screen-kuolemaa, Rambo 2:n asettama standardi. Kyllä, me jotkut laskemme niitä :D) alan kovimmilta nimiltä: Stallone, Schwarzenegger, Norris ja Bronson. Harva enää muistaa, että lahtausgenren riemukulun aloitti Master-Chuck jo vuotta ennen Rambo 2:sta, jota yleisesti ottaen pidetään ensimmäisenä lahtausfilkkana, mestariteoksellaan Missing in Action! Muistakaa myös, että Sly törkeästi varasti MIA:n idean omaan leffaansa, kyseessä on oikeastaan aivan suora kopio.
Missing in Action on Chuck Norriksen ensimmäinen Cannon Groups -leffa. Tämän jälkeen Norris ja israelilaiset tuottajalegendat Menahem Golan ja Yoram Globus palasivat voitokkaasti yhteen vielä monta kertaa, mutta keskitytään nyt kolmikon ensimmäiseen yhteiseen pläjäykseen. Nähtävillä on kaikki roskaklassikon tunnusmerkit: Elokuva näyttää halvalta, näyttelijöissä on panostettu lähinnä sankarin esittäjän pirulliseen kovuuteen, taito on korvattu asenteella ja bodycountin laskemiseen tarvitaan kynää ja paperia.
Ja ensimmäistä, vaan ei viimeistä kertaa, sitten Way of the Dragonin Chuck Norris on todellisissa liekeissä! Partaveikon päättäväinen katse ei herkeä kertaakaan elokuvan aikana, ja levätä voi vasta, kun viimeinenkin sotavanki on tuotu kotiin! On selvää, että elokuvaa on lähdetty tekemään aiheesta välittäen, eikä vain dollarinkuvat silmissä; Norriksen omakin veli kuoli Vietnamissa, joten aihe on lähellä miehen sydäntä. Tämä näkyy lopputuloksessa; Missing in Action on intensiivinen, räjähdysherkkä ja raivokas toimintaelokuva, genrensä parhaimmistoa, jollaista on aina ilo katsoa.
Pläjäys on hyvin tarkkaan mietitty ja jäsennelty. Elokuva on jaettu selkeästi kolmeen eri osaan, pohjusteluun, valmistautumiseen ja suoraan toimintaan. Jokainen kolmannes tukee kokonaisuutta omalta osaltaan hienosti, ja on filmin ehjyyden kannalta tärkeä. Siinä, missä Sly meni myymään hienoimman hahmonsa periaatteet Rambo 2:ssa, veti tähtilipun salkoon ja itki rakastavansa Amerikkaa, Norriksen Vietnam-kosto on hyvin nihilistinen. Yhdysvaltain ylin hallinto esitetään munattomina byrokraatteina, ja traumojen riivaama Norris uskoo vain ja ainoastaan oman käden oikeuteen.
Missing in Action aloitti Master-Chuckin voitokkaimman kauden sitten karateuran päivien, ja on ensimmäinen leffa ns. timanttisesta kolmikosta. Pitkällisen miettimisen jälkeen MiA on myös Norriksen paras elokuva, vaikka Invasion U.S.A ja Delta Force eivät pätkälle juuri häviäkään. Vaikka kukin todennäköisesti tietää jo etukäteen, tuleeko leffasta itse pitämään vai ei, tulisi se silti kaikkien nähdä, jo ihan vain siksi, että kyseessä on täysin ohittamaton klassikko, camp-huumorin, kieli poskessa –meiningin, nihilismin ja toimintaelokuvan riemuvoitto, genren muuttumisen ja olemassaolon kannalta elintärkeä teos, ja Chuck Norriksen ”finest hour.” Cannon-leffoissa lopputuloksesta saadaan usein enemmän kiitellä tuottajia kuin ohjaajaa, ja niinpä todettakoon, että Golan ja Globus ovat loihtineet kasaan, ajattoman mestariteoksen, joka toimii, varsinkin kaveriporukassa, kieli poskessa ja aivot nollilla, edelleen kuin häkä. Tai, käytännöllisemmällä vertauksella ilmaistuna, kuin kiertopotku!
