Frank Millerin Sin City –sarjakuvat tarjoilevat film noir –tyyppistä taidetta syntisestä kaupungista, jossa rikollisuus, korruptio, huijaus ja prostituutio ovat valloillaan synkillä kaduilla korkeiden rakennusten varjossa. Maailma on hämärä ja lohduton, mutta samalla tuossa maailmassa on mielenkiintoisia tarinoita tarjottavanaan. Ja noihin tarinoihin elokuvallisessa muodossa tarrautui Robert Rodríguez huikealla lopputuloksella. Rodríguezin lisäksi ohjaajan tuolilla istui myös itse Frank Miller, ja vierailevana ohjaajana toimi Quentin Tarantino.
Ja vuonna 2005 siis valmistui ensimmäinen Sin City –elokuva, joka on tyyliään myöten uskollinen sarjakuville. Visuaalinen jälki on tavattoman kaunista ja hahmot ovat loistavia. Ja totta kai myös kaikki näyttelijät onnistuvat rooleissaan, parhaina mieleen jäävät Mickey Rourke ja Bruce Willis.
Elokuva kattaa sisälleen kolme tarinaa, jotka liittyvät hennosti toisiinsa. Jokainen tarina luo mielenkiintoisen kokonaisuuden ollen varsin uskollinen alkuteokselle. Toiminnasta, hahmojen tyylikkäästä yksinpuhelusta ja vahvasta tunnelmanluonnista ei ole puutetta oikeastaan missään vaiheessa leffaa.
Ainoa pieni ongelma Sin Cityssä on se, ettei sitä voi käsitellä kovinkaan isossa realismiympyrässä – tosin niin ei ole kyllä tarkoituskaan tehdä, aikuisten satuhan tämä on. Miljööstä tosin annetaan varsin yksipuolinen kuva, joten katsojalle jää pakostakin vain yksi mielipide kaupungista: Se on yksi helvetin suuri rikospesäke, mätäpaise ja korruption kehto. Millerin oma ”Gotham City” toki luo samanlaisen tunteen myös sarjakuvissa, mutta filmatisoinnissa itse ympäristöön olisi ehkä kaivannut syvällisempää otetta. Joka tapauksessa tämä seikka ei vaivaa paljon. Sin City on tyylikäs kokonaisuus, todella hyvä elokuva, jonka jatko-osaa voi odottaa vesi kielellä.
