Paha maa joutui ikävästi otsikoihin, kun Selin ja Louhimies alkoivat tapella. Se vei vähän makua tämän pläjäyksen odottamisesta, mutta tätä olin kuitenkin odottanut jo pitkän aikaa, niinpä yritin unohtaa tuon välitapauksen ja astelin sisään elokuvateatteriin.
Elokuva on synkkä kertomus meistä suomalaisista, Eppu Normaalin loistavan Murheellisten laulujen maan sanoma on hienosti siirretty valkokankaalle. Leffa esittelee meille joukon onnettomia henkilöitä, joillakin heillä menee välillä hyvin, mutta pääasiassa heidän elämänsä on täynnä surkeutta. Kaikki alkaa siitä, kun äidinkielen opettaja Pertti Smolander (Pertti Sveholm) saa potkut. Pahan olonsa hän purkaa poikaansa Nikoon (Jasper Pääkkönen) heittämällä hänet pihalle kodistaan. Niko ostaa käytetyn mankan väärrennetyllä 500 euron setelillä, josta kaikki sitten lopullisesti lähtee liikkeelle. Paha olo siirtyy ihmisestä toiseen, eikä seuraukset ole kovin mukavia.
Elokuva muistuttaa elokuvaa 21 grammaa kerronnaltaan sekä tunnelmaltaan, mutta ei pääse ihan sen tasolle. Tämä elokuva oikeastaan yhdistää kolme tarinaa ja monta ihmistä. Mielenkiintoisin tarina kertoo kahdesta shampookauppiasta, Istosta (Mikko Kouki) ja Teuvosta (Sulevi Peltola). Kaksi onnetonta, autoistaan riippuvaista miestä tapaavat erään hotellin baarissa. Tragikoominen tarina on hyvin synkkä, ahdistava ja otteessaan pitävä. Sen päättyessä tunnelma jotenkin vapautuu ja rentoutuu, vaikka missään kohdassa elokuva ei muutu kovin kevyeksi tunnelmaltaan. Mainio Mikko Kouki ja mykistävän hyvä Sulevi Peltola sopivat molemmat hyvin rooleihinsa ja tekevät hienot roolisuoritukset. Roolistaan aikaisemminkin paljon kehuja saanut Peltola saa minultakin kehuja, mies tekee ehdottomasti elokuvan parhaan roolisuorituksen. Sivuosien vakiokasvo on päätynyt yhdelle uransa parhaimpaan roolisuoritukseen.
Toinen tarina kertoo Petteri Summasen tulkitseman Antin elämästä sen jälkeen, kun traagisten tapahtumien hermostuttama poliisivaimo (Matleena Kuusniemi) heittää veivinsä virantoimituksessa. Antilla on kolme pientä lasta, joiden kanssa hänen pitäisi pärjätä työstään luovuttuaan. Tämä osio muistuttaa eniten Murheellisten laulujen maata. Petteri Summanen tekee todella riipaisevan roolisuorituksen surun murtamana miehenä, joka tekee elokuvasta koskettavan. Tähän mennessä Summasen uran yksi parhaimmista roolisuorituksista ja tämän elokuvan toisiksi paras roolisuoritus, jos näitä aletaan nyt näin luokittelemaan. Tätä episodia katsellessa katsojalle meinaa tulla tippa linssiin useampaankin otteeseen.
Pläjäyksen kehyskertomus kertoo kolmesta nuoresta, Nikosta, Tuomaasta (Mikko Leppilampi) ja Elinasta (Pamela Tola), jotka päättävät murtautua tietoturvayhtiöön. Nämä henkilöt jäävät muita elokuvan henkilöitä etäisemmiksi, heistä puuttuu muiden hahmojen syvyys. Elokuvan suurin kompastuskivi mielestäni on juuri tämä tarina, joka tuntuu muihin osiin verrattuna aika vaisulta. Jasper Pääkkönen tekee sitä paitsi aika huonon roolisuorituksen, mikä ei ollenkaan paranna tarinan tehoa. Mikko Leppilampi pystyy paljon parempaankin, eikä Pamela Tolakaan pääse pahemmin loistamaan. On tällä kehyskertomuksellakin hetkensä, mutta muiden osioiden varjoon tämä ikävästi jää.
Muutamista heikoista hetkistä huolimatta Paha maa on todella hyvä elokuva, tunnelma on hyvin painostava ja synkkä, välillä jopa ahdistava. Mustaa huumoria on mukana, mutta se on sen verran synkkää, että kaikkia se ei naurata. Kyllä tämä ehdottomasti on Selinin parhaita tuotoksia ja Aku Louhimies voi tämän mukaan luoda joskus tulevaisuudessa vielä todellisen mestariteoksen. Elokuva antaa mukavasti kaikille henkilöille tilaa, ehkä olisin halunnut nähdä aina yhtä loistavaa Pertti Sveholmia enemmän ruudussa, mutta nykyinenkin systeemi toimii ihan hyvin. Varsinkin Sulevi Peltolan ja Petteri Summasen tähdittämät kertomukset ovat hyvin vaikuttavia. Pieniä miinuksia löytyy, mutta voimakas elokuva Paha maa joka tapauksessa on. Lopettaa elokuvan olisi voinut paremmin, nyt se tuntuu hieman venytetyltä, mutta kyllä se näinkin kelpaa. Lopputekstien hyöriessä valkokankaalla tunnelma on hyvin hiljainen, jopa takanani istuva kommentoiva poikakaksikko oli hiljaa. Se on merkki siitä, että elokuva on aika vaikuttava.
Pieni miinus myös siitä, että Eppu Normaalin loistavaa Murheellisten laulujen maa -kipaletta ei kuultu kertaakaan.
